8/8. Muinaiset linnavuoret. Menneisyyden metsästäjät etsivät toistaiseksi tuntemattomia linnavuoria ja niistä mahdollisesti löytyviä rautakautisia aseita eri puolilta eteläistä Suomea. Sarja loppuu. (U) HD
29/40. Maya-kissa on kärsinyt oksentelusta jo pari kuukautta. Mayan kämppäkaveri, maatiaiskissa Oliverkin oksentelee apeana. Klinikalle klenkkaa myös Leksa, koiranpentu jonka takajalka ei toimi. Syytä ongelmaan haetaan neurologisilla tutkimuksilla. HD
(Suomi 1949, 101'). O: Ilmari Unho. N: Leena Häkinen, Martti Katajisto, Mai-Brit Heljo, Tauno Palo. Romanttinen elokuva kanavanlaidan kaunottaren ja tukkihinaajalle töihin tulleen ylioppilaan rakkaudesta. Mv.
Kausi 2, 1/6: Jamaika. Sami Yaffa - Sound Tracker on matkaohjelma, jossa musiikki määrittelee kohteet! Rokkarikulkurin kontaktit avaavat ovet vieraisiin kulttuureihin katutasolta. Löytöretki starttaa Jamaikalta. (U) HD
Hiekkalinnamerkki. On kaunis, aurinkoinen kesäpäivä, ja Taavi on päättänyt viedä lapset hiekkarannalle. Kerholaiset osoittautuvat taitaviksi hiekkalinnanrakentajiksi. HD
Franklin auttaa. Franklin saa uuden hienon lennokin. Hän on menossa lennättämään sitä, mutta näyttää siltä, että juuri tänään kaikki ystävät kaipaavat hänen apuaan. HD
Ole hiljaa, Pikkuli! Kaikki nukkuvat. Pikkuli herää eikä voi olla hiljaa, vaan rummuttaa ja esiintyy. Hänet lähetetään ulos. Pikkuli tapaa Tikan ja he rummuttavat yhdessä. Pikkuli innostuu ehkä hiukan liikaa... HD
Kausi 2, osa 104: "Ruukku tihkuu sitä, mitä se sisältää." Emmin ruusunpunaiset kuvitelmat kesätyöstä romahtavat. Minnan zen katoaa jälleen. Ruuskanen tarjoaa Saralle auttavan käden. (U) HD
Yliopistollinen eläinsairaala: Aapo-koira näkee harhoja
to 15.08.2019 17.30 - 18.00 30 min
Doris on Virosta tuotu rescuekoira, jonka kohtu on hengenvaarallisesti tulehtunut. Hugo, karismaattinen belgianpaimenkoira on oksentanut koko yön. Aapo-labbis on aina ollut jännittäjä mutta nyt sen pää tärisee, se lipoo huuliaan ja näyttää näkevän näkyja. HD
Pohjoisessa luonnossa esiintyy paljon pajuja, raitoja ja salavia, joiden kuoressa on rohdosmaisia aineita. Yrttien tuntija Alexandra De Paoli teke pajunkuoriteetä ja kertoo sen vaikutuksista. HD
Suomen johtavat huumorisiivoojat Stan Saanila ja André Wickström imuroivat jälleen uutisviikkoa ja lakaisevat mm. seuraavat aiheet maton alle: lentohäpeä, eduskunnan naiset sekä vapaa lehdistö. Lisäksi: Japani! Monumental produktion, 2019. HD
Kausi 2, 10/10. Ronja on saavuttanut työelämässä jo paljon. Hän ei kuitenkaan ole lukion jälkeen opiskellut mitään ja siitä häntä on myös kritisoitu. Miksi opiskelu on tärkeää? Voiko elämässä pärjätä ilman tutkintoa? Jaksossa Ronja pohtii opiskelun merkitystä himo-opiskelijan, sähköasentajaksi valmistuvan nuoren naisen sekä valokuvaaja Janita Aution kanssa. (U) HD
Studiossa kohtaavat nykyinen ja entinen valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) ja Petteri Orpo (kok.). Hallituksen ensimmäisen budjetin valmistelusta keskustelevat Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Elina Pylkkänen ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Aki Kangasharju. Suomessa asuvien irakilaisten välit ovat jännitteiset. Haastateltavana Lähi-idän tutkija Marko Juntunen Helsingin yliopistolta. Juontaja Heikki Ali-Hokka. #yleastudio HD
Muutos. Vieraina Marimekon taiteellinen johtaja Anna Teurnell, vuoden nuori suunnittelija Rolf Ekroth, laulaja Lisa Ekdahl sekä Minna Pirhonen. Paneelissa Kia Svaetichin ja Riko Eklundh. Parad Media Oy. svenska.yle.fi (U)