Kuulovaivoja. Gorillatyttö Kreetaa pidetään ylimielisenä oppilaana, joka ei välitä lainkaan muista. Onneksi Hanna löytää näihin luuloihin johtaneen syyn.
Terveen turkin päivä. Vilja järjestää terveen turkin päivän, eli hän hoitaa kaikkien Isometsän asukkaiden turkkeja. Siken häntä on pahasti takussa, mutta hän ei uskalla pyytää apua koska hän pelkää hoidon sattuvan.
Kausi 7. Pennut pelastavat jätemestarin. Hanttisen jäteauto aiheuttaa kaaoksen Jännälahdessa. / Pennut pelastavat kuninkaallisen haarniskan. Prinsessalle tarkoitettu lahja hajoaa, ja osat leviävät ympäri kaupunkia.
Kakkumestarit. Haasteissa roikotetaan palloa päästä, koristellaan kakku ja heittäydytään donitsiralliin. Lasten kanssa pelaavat Veera ja Iina. Kisan juontavat Jari ja Dj Jekku Ykkönen.
Maine vaarassa. Isän uusi bändi haluaa musiikillisesti lahjakkaan Lunan riveihinsä. Luna pelkää menettävänsä katu-uskottavan rokkarin maineensa, jos soittaa julkisesti isistä koostuvassa bändissä.
Piikkinä lihassa. Elvis-siili saa aivastuskohtauksia, ja silloinkos piikit lentelevät! Ellun kamut päättävät selvittää, mikä aiheuttaa vaaralliset aivastuspuuskat.
Kuin kanan lento. Totti saa uuden droonin, mutta menettää sen hallinnan lennättäessään sitä. Hän pyytää voiman lentää, jotta voisi pelastaa Hamsun droonin kyydistä.
4/13: Ruotsi. Koulussa keskustellaan ulkomaanmatkoista ja Senjaa nolottaa, kun hän ei ole käynyt missään. Senja menee kyläilemään Iinalle ja tytöt käyvät yhdessä ostarilla. Kuvailutulkattu.
9/10. Pelle Hermannin auto ja Tuntemattoman sotilaan ambulanssi ovat syntyneet Risto Höylän käsissä. Petäjäveden tieliikennemuseossa on elokuvista tuttuja menopelejä.
Erikoisjaksossa käydään Guyanassa, Venezuelassa, Kolumbiassa, Boliviassa, Chilessä, Argentiinassa, Paraguayssa ja Brasiliassa. Mitkä ovat maanosan pakolliset nähtävyydet? (U)
Erikoisjaksossa matkataan Etiopiassa, Keniassa, Sambiassa, Madagaskarilla, Etelä-Afrikan tasavallassa, Gabonissa, Kamerunissa, Nigeriassa, Nigerissä ja Kap Verdellä. Mitkä ovat maanosan pakolliset nähtävyydet? (U)
Kausi 2, 1/12: Orvot koirat. Pöystin johtamassa piirityksessä ammutaan vahingossa koira. R: Jani Volanen, Kari Hietalahti, Juho Milonoff, Mari Lehtonen. O: Atte Järvinen. T: Filmiteollisuus. (U).
Kausi 11, 7/9. "Must tuntuu et oon rakastunut!" Au pairit seilaavat Sisiliaan Valman synttäripäivänä. Perillä Liisa strugglaa enemmän kuin koskaan. Myylle alkaa valjeta ulkopuolisuus, kun Sinna laukoo mielipiteitään.
Kausi 11, 8/9. "Toi tilanne räjähti äsken ihan täysin" Paluu Maltalle nostaa tunteita. Valma on tyytymätön, Sinna oivaltaa syyn ikäväänsä. Ulkopuolinen Myy turvaa isäntäperheeseensä, Liisa ja Michelle-äiti ottavat yhteen
Moderni tunteiden tulkki Lauri Haav esittää pääosaa uudessa YleX Otto -jaksossa. Flyygelillä ja sellolla säestettyä Rakkauteen-kappaletta tähdittää tanssija Ida Laukkanen koskettavalla koreografiallaan. Jaksossa nähdään ja kuullaan myös Feimii sekä ennenjulkaisematon duetto Kolmestaa, jossa mukana ETTA. Taltioitu joulukuussa 2023.
Road to Euro -sarjan kolmannessa jaksossa Espanjan "kultaisen sukupolven" kahta Em- mestaruutta muistelee Sergio Ramoz ja nykytähdistä pääsemme tutustumaan Rodrin taustoihin. Belgian joukkueen pelaajista tavataan R.M.C Anderlechtin junioriakatemian kirkkaimmat tähdet Jeremy Doku sekä Romelu Lukaku.
Road to Euro -sarjan neljännessä jaksossa kohti jalkapallon EURO 2024 -kilpailuita pääsemme tutustumaan niin Slovakiaan kuin Kroatiaankin. Kisakaupungeista esittelyvuorossa on Saksan finanssikeskus Frankfurt.
Kausi 1, 1/7. Suomi. Suomessa on 5,5 miljoonaa asukasta ja arviolta 3,5 miljoonaa saunaa. Saunassa on peseytymisen lisäksi synnytetty ja hoidettu sairaita. Nykysaunojat painottavat löylykulttuurin sosiaalista ja terveydellistä puolta.
BMX-racingissä nähdään kuinka kovaa ja korkealta pienemmillä renkailla pääsee. Tavattiin Tuusulan BMX Radalla Suomeen BMX ratoja perustanut Katariina Laakkonen, miten hän on innostunut lajin kehittämisestä Suomessa. Osallistuin treenipäivään kansainvälisestikin menestyneen Diana Sittnikowin seurassa, häneltä opitaan mitä kaikkea vaaditaan vauhdikkaaseen lajiin, joka kerää radalle kaikenikäisiä harrastajia. Taisin ihastua lajiin ja totean aina yhden pienen pyörän mahtuvan vielä kotiin.
7/10 Oma talo, osa 1. Mies on mies, kun hän on siittänyt lapsen, istuttanut puun ja rakentanut talon. Tervo on jo siittänyt lapsen ja Halme istuttanut puun. Yhdessä he ovat tosimies, kunhan rakentavat vielä talon.
Kausi 1, 2/6. Maatilan tunnelmaa. Tämän viikon hääpari haluaa järjestää juhlat omalla maatilallaan. Tärkeää pariskunnalle on ekologisuus ja lähituotanto. Muutamalla farmin eläimellä on häissä tärkeä rooli. Miten tiimi selviytyy tehtävästä?
Kausi 11, 9/9. "Ettei jäis mitään asioita selvittämättä" Au pairien matka on päättymässä. Ennen kotiinpaluuta nelikko juhlii näyttävästi kasinon säihkeessä. Ilmassa on haikeutta: isäntäperheet lapsineen on hyvästeltävä.
Kausi 1, 2/3. Seksiä ja valheita. Kim Kardashian saa näkyvyyttä Paris Hiltonin bestiksenä, ja kiistanalainen seksivideo turvaa perheelle oman tosi-tv-sarjan. Ohjelmasta tulee kansainvälinen hitti etenkin nuoressa naisyleisössä. Kris toimii perheen managerina ja järjestää juonenkäänteitä tv-sarjaan.
Äitini murha käänsi vihan itseeni. 15-vuotiaiden kaksosten Johanna ja Susanna Naskalin isäpuoli surmasi puukolla heidän äitinsä. Tapahtuman jälkeen Johanna halusi olla uudelleen yhteydessä äitinsä murhaajan kanssa.
Kausi 1, 5/5. Alaikäinen epäilty. Carl Hopkinsin murhatutkimus jatkuu. Kolmantena päivänä etsitään kuumeisesti edelleen tuntematonta epäiltyä. Kotietsinnän yhteydessä tiimi tekee vihdoin läpimurron ja huumediilerin henkilöllisyys varmistuu. Kuulusteluissa kuullaan eri versio tapahtumista. Mikä on lopulta tuomio? (U)
Keski-ikäinen mies uupumuksen partaalla etsii uutta puhtia hyvin erikoisen self-help terapian avulla. Pääosissa Eppu Salminen ja Emil Kihlström. Käsikirjoitus ja ohjaus Santtu Salminen. Tuotanto Luodo Oy, 2021. (U)