ReseptitViihdeBlogitSanakirjaVaihtoautotTietovisatHoroskooppi
TV-ohjelmat tänään

Kanavan V film hits ohjelmatiedot lauantaina 8.6.2024

Näytä tiivistettynä

The Hill

la 08.06. klo 04.55 - 06.56 2h 1 minV film hits

Perustuu huikeaan tositarinaan ilmiömäisen baseballtähden Rickey Hillin tarinaan. Pikkukaupungin kiertelevän papin (Dennis Quaid) poika Rickey on poikkeuksellisen lahjakas baseballissa huolimatta degeneratiivisesta selkäsairaudestaan. Isä koettaa saada Rickeyn luopumaan pelaamisesta suojellakseen tätä loukkaantumiselta ja kehottaa ryhtymään itsensä tavoin papiksi. Uako ja rakkaus lajiin saa Rickeyn jatkamaan pelaamista vastoin isänsä toiveita. Mutta kun pääliigan kykyjenetsijä saapuu, Rickeyn on selätettävä paheneva tilansa ja kestettävä hänen unelmiensa tavoittelusta johtuva perheen jakautuminen. The Hill -elokuvassa nähdään myös Joelle Carter, Randy Houser, Bonnie Bedelia ja Scott Glenn. Amerikkalainen draama vuodelta 2023.

Kon-TikiU

la 08.06. klo 07.00 - 08.53 1h 53 minV film hits

Kon-Tiki
Norjalainen tutkimusmatkailija Thor Heyerdahl ylitti Tyynen valtameren balsapuulautalla vuonna 1947 yhdessä viiden kumppaninsa kanssa. Hän halusi todistaa, että eteläamerikkalaiset olisivat pystyneet asuttamaan Polynesian jo ennen Kolumbuksen aikaa. Lainojen ja lahjoitusten avulla rahoitetusta matkasta tuli eeppinen 101 päivää kestänyt yli 8 000 kilometrin pituinen matka, jota koko maailma seurasi henkeä pidätellen. Iso-Britannia/Norja/Tanska, seikkailu, 2012.

A Man Called OttoU

la 08.06. klo 09.00 - 11.00 2h 0 minV film hits

New York Timesin myyntilistan ykköseksi nousseeseen koomiseen ja liikuttavaan menestysteokseen perustuva A Man Called Otto kertoo Otto Andersonista (Tom Hanks), kaavoihin kangistuneesta äreästä leskestä. Kun eloisa nuori perhe muuttaa naapuriin, hän kohtaa vertaisensa nopeaälyisessä ja hyvin raskaana olevassa Marisolissa. Se johtaa yllättävään ystävyyteen, joka mullistaa hänen elämänsä. Hauska ja sydäntä lämmittävä tarina kertoo siitä, miten jotkut perheet syntyvät odottamattomalla tavalla. Amerikkalainen draamakomedia vuodelta 2022.

A Dog's Way HomeU

la 08.06. klo 11.05 - 12.36 1h 31 minV film hits

Bella on koira, joka joutuu eroon rakkaasta omistajastaan. Hän lähtee valtavan pitkälle matkalle läpi Coloradon luonnon löytääkseen tiensä takaisin kotiin. Amerikkalainen seikkailu vuodelta 2019.

The Truman Show

la 08.06. klo 13.00 - 14.38 1h 38 minV film hits

Trumanin elämää seuraa miljoonat tv-katsojat ympäri maailman. Itse tv-tähdellä ei ole hajuakaan siitä, että häntä ympäröi kamerat. Amerikkalainen draama vuodelta 1998.

Paluu tulevaisuuteen 2

la 08.06. klo 15.00 - 16.43 1h 43 minV film hits

Paluu tulevaisuuteen 2
Marty ja Doc ovat juuri toipuneet ensimmäisestä aikamatka seikkailustaan, kun he syöksyvät jälleen avaruuden ja ajan jatkumoon. Tällä kertaa he yrittävät hienosäätää vuoden 2015 tulevaisuutta. Amerikkalainen Sci-Fi komedia vuodelta 1989.

A Beautiful Day In The Neighborhood

la 08.06. klo 17.00 - 18.44 1h 44 minV film hits

Tom Hanks esittää herra Rogersia elokuvassa A Beautiful Day in the Neighborhood, joka on tarina kyynisyyden voittavasta ystävällisyydestä. Se perustuu tositarinaan oikeasta ystävyydestä Fred Rogersin ja toimittaja Tom Junodin välillä. Väsynyt lehtitoimittaja (vuoden 2018 Emmy®-voittaja Matthew Rhys, paras draamasarjan näyttelijä, Americans) saa tehtäväkseen Fred Rogersin henkilökuvan ja voittaa skeptisyyden sekä oppii ystävällisyydestä, rakkaudesta ja anteeksiannosta Amerikan suosituimmalta naapurilta. Amerikkalainen draama vuodelta 2019.

Long Shot – mahdoton yhtälöU

la 08.06. klo 18.55 - 20.54 1h 59 minV film hits

Kun Fred tapaa jälleen nuoruudenihastuksensa Charlotte Fieldin, hän hurmaa naisen heti. On vain yksi pieni ongelma – Charlotte on nyt ulkoministeri ja yksi maailman vaikutusvaltaisimmista naisista. Amerikkalainen komedia vuodelta 2019.

The HillU

la 08.06. klo 21.00 - 23.01 2h 1 minV film hits

Perustuu huikeaan tositarinaan ilmiömäisen baseballtähden Rickey Hillin tarinaan. Pikkukaupungin kiertelevän papin (Dennis Quaid) poika Rickey on poikkeuksellisen lahjakas baseballissa huolimatta degeneratiivisesta selkäsairaudestaan. Isä koettaa saada Rickeyn luopumaan pelaamisesta suojellakseen tätä loukkaantumiselta ja kehottaa ryhtymään itsensä tavoin papiksi. Uako ja rakkaus lajiin saa Rickeyn jatkamaan pelaamista vastoin isänsä toiveita. Mutta kun pääliigan kykyjenetsijä saapuu, Rickeyn on selätettävä paheneva tilansa ja kestettävä hänen unelmiensa tavoittelusta johtuva perheen jakautuminen. The Hill -elokuvassa nähdään myös Joelle Carter, Randy Houser, Bonnie Bedelia ja Scott Glenn. Amerikkalainen draama vuodelta 2023.

JahtiU

la 08.06. klo 23.05 - 00.55 1h 50 minV film hits

Rankan avioeron läpikäyneellä 40-vuotiaalla Lucaksella (Mads Mikkelsen) alkaa olla elämän palaset pitkästä aikaa paikallaan: uusi tyttöystävä, uusi työ ja uudelleen rakennettu yhteys teini-ikäiseen poikaan Marcukseen. Kaikki kuitenkin rikkoutuu. Siihen tarvitaan vain yksi pieni tarina, mitätön sattumalta kerrottu valhe. Tanskalainen draama vuodelta 2012.

Jerryn ja Margen lottosalaisuus

su 09.06. klo 01.00 - 02.32 1h 32 minV film hits

Jerryn ja Margen lottosalaisuus
Kun eläkkeellä oleva Jerry Selbee huomaa matemaattisen porsaanreiän Massachusettsin lotossa, hän ja hänen vaimonsa voittavat miljoonia. Mutta kun itsekäs opiskelija huijaa järjestelmää, Jerryn täytyy keksiä keino, jolla pelistä tulisi reilu kaikille. Amerikkalainen komedia vuodelta 2022.

The Wave

su 09.06. klo 03.00 - 04.40 1h 40 minV film hits

Kokenut geologi Kristian Eikfjord on juuri ottanut vastaan työn uudella paikkakunnalla ja perhe tekee lähtöä pois Norjan Geirangerista. Muuttokuorma on jo pakattu, kun Kristianin kollegat mittaavat pieniä, mutta merkittäviä muutoksia kylän maaperän vakaudessa. Alan spesialisti Kristian huolestuu mittaustuloksista ja hänen pahin painajaisensa käy toteen: tulokset muuttuvat hälyttäviksi ja on selvää, että katastrofi on toteutumassa. Norjalainen toiminta vuodelta 2015.
Takaisin TV-oppaan etusivulle
Näytä kaikki kanavat

Suomen suosituin TV-opas.

Telsu Facebookissa

Pinnalla juuri nyt: Haluatko miljonääriksi?, Las Pelotaris - Unelmien areenalla, Nfl, Maajussille morsian: Kaikki tarinat, Kauniit ja rohkeat, Selviytyjät Suomi, MasterChef Australia, Sydämen kutsumus, Karen Pirie, Jeopardy! Suomi

Ota yhteyttä Käyttövinkkejä Käyttöehdot Tietosuoja Evästeasetukset
Telsu.fi tv-ohjelmat © Mindmax Oy 2010-2020 Cloudcity