Gerald Foxin valloittava dokumentti arvoviulujen rakentamisesta, soittamisesta ja keskinäisistä eroista. Italialainen Antonio Stradivari (1644 -1737) oli viuluntekijä, jonka rakentamat, nykyään jopa kymmenien miljoonien eurojen arvoiset soittimet ovat tunnettuja loistavasta soinnistaan. Niitä on jäljellä kuutisensataa ja niilläkin on silti yksilöllisiä eroja. Hollantilainen, Tukholmassa asuva huippuviulisti Janine Jansen suostui vuonna 2020 projektiin, jossa hän pääsi vertailemaan kahtatoista parhaimmistoon arvioitua Stradivariusta ja jotka tuotiin hetkeksi lainaan eri puolilta maailmaa. Verrokkina oli Jansenin oma Shumsky/Rode vuodelta 1715. 10 päivän aikana Jansen tutustui viuluihin ja niiden taustoihin ja valitsi kullekin parhaiten sopivia sävellyksiä, jotka hän taltioi yhteistyössä kapellimestari Antonio Pappanon kanssa. (U)