Kausi 3. Joonas Jänis tulee leikkimään. Joonas Jänis tulee leikkimään Jyrin kanssa, ja Lotta Lammas tulee leikkimään Pipsan kanssa. Pikkupojat eivät halua leikkiä samoja leikkejä kuin Pipsa ja Lotta.
Kokit. Puput tapaavat taas Laura-laaman, joka keittää leikkikeittoa nukelleen. Tytöille tulee riitaa siitä, tehdäänkö spagettia vai keittoa. Lopulta tehdään molempia, ja jälkkäriksi Popon porkkanavanukasta!
Miio hallitsijana. Kuningatar Helmi kaipaa omaa aikaa ja värvää Miion sijaishallitsijaksi ja Sirkun ja Täplän kuninkaallisiksi avustajiksi. He oppivat, että kruunua ja valtikkaa tärkeämpiä ovat hallitsijan teot.
Monsterikuoro. Ahmali on innoissaan koulun kuoron esiintymisestä, kunnes huomaa laulavansa aivan liian vireessä hirviöksi. Saako Sarvelo autettua Ahmalia löytämään uuden rytmin konserttia varten?
Paten erikoiskuljetus: elokuvajuhlat. Juho, Ville ja Meera kuvaavat hauskoja tapahtumia videokameralla. Mikael järjestää illaksi elokuvanäytöstä torille ja Paten tehtävä on kuljettaa elokuva juhlapaikalle.
Kaikkien seikkailujen sankari Reppu-Heppu kutsuu Sinut mukaan. Seikkailukone arpoo kartan ja yhdessä selvitämme tehtävät ja laulamme matkalaulut. Seikkailuseurana Veera ja Tuomo sekä muusikot Isa-Eerika ja Janne.
Suuri rantasirkus. Kaukaisen saaren sirkuksessa kaikki valmistautuvat esityksiinsä. Poju haluaa olla maailman ensimmäinen nuoralla kävelevä robotti. Vielä on keksittävä, miten Pojun huima temppu saadaan turvalliseksi.
Ystävykset erillään. Releen käteen tulee vika, ja Rele joutuu jäämään Ellan isän korjaamolle sillä välin, kun muut lähtevät seikkailemaan. Valtille erossaolo on erityisen vaikeaa.
Heppaleikki. Serkut tulevat kylään ja Tuurin lempilelu joutuu Sukka-serkun riepoteltavaksi. Tuuri keksii harhautukseksi heppojen häät, jossa isien tehtävänä on esittää hääparia.
Laulavat koirat. Tirehtööri vangitsee häkkiinsä uudenguineankoiria. Lii yrittää pelastaa koirat pianofonillaan, mutta käsi kramppaa, ja Tirehtöörin lemmikki Palle nappaa laitteen.
Avaruuskoiruuksia. Vernerillä on liput tiedepuiston avaruusnäyttelyyn, jossa myös Lola ja Patu saavat kokeilla tuulitunnelia ja muita laitteita. Pulut yrittävät pilata toisten ilon, mutta Patu on valppaana.
Puuman katse. Ronja sisuuntuu iskän liialliseen kiltteyteen ja alkaa valmentaa häntä jämäkämmäksi. Tarvitaan vain puuman katse - vaiko sittenkin kengurun?
Loistotyypit. Poika ja Tyttö alkavat saada ilmaisia lahjoja nettikaupasta, ja se epäilyttää Hiirtä. Hiiri ja Koira ryhtyvät tutkimaan pakettimysteeriä, mutta se ei ole lainkaan sisarusten mieleen!
Levitointi-leveily / Laskun aika / Teleportti. Lili harjoittelee levitointia. Kultakalakaksikko aterioi hienossa ravintolassa. Allu, Kälä ja Rasu päättävät paeta teleportin kautta.
Osa 7/12: Kalajoki. Tällä retkellä riittää sieniä, sammalta ja jäkälää. Kiemurtelevalla joella tehdyn jännittävän melontaretken voi päättää kuuluisille Kalajoen sannoille, missä onkin taas aika nauttia makuelämyksistä. (U)
Tänään tartutaan lapioon ja pistetään se heilumaan! Polut tekevät maastopyöräilystä maastopyöräilyn, miten saadaan ne kestämään ja miten se tehdään? Tänään oon osana Mielakan Trailcrewta polkuyrittäjä Antti Nousiaisen kanssa, jolta opin niin linjojen suunnitteluna kuin lapion heiluttelua - tärkeimpänä kuitenkin ohjeet siihen, miten aloittaa omilla kunnilla polkujen kehittäminen. Sinäkin siellä voit ryhtyä siihen ja edistää lajin kasvua!
6/6. Givar ja Viktoryia sijoittavat kaikki rahansa yritykseensä, ja siksi he asuvat Givarin lapsuudenkodissa tämän entisessä huoneessa. Alkuperäinen ajatus oli asua siellä puoli vuotta, mutta nyt kun muutosta on jo kaksi ja puoli vuotta, on aika tehdä pojan huoneesta kahden aikuisen koti. Keyyo käy myös Nannan luona, joka elää ekologisesti ja edullisesti purjeveneessä. Ruotsalainen sisustussarja. (U)
Kausi 3, 2/10: Pöysti prosaistina. Pöysti kokee ikäkriisissään ettei ole tehnyt mitään merkittävää elämänsä aikana. Kirjailija Vilskeen käsikirjoitus varastetaan. Jossain haukkuu koira. T: Yellow Film & TV. (U).
Kausi 2. Pirjo (Pirjo Heikkilä) on ratkaisukeskeinen loppuun asti. Pirjo on mukava ihminen, joka tahtoo muille hyvää, mutta täysin arkipäiväiset kohtaamiset saavat Pirjon kohdalla kuitenkin odottamattomia käänteitä ja katastrofaalisia lopputuloksia. (U)
Festivaalikeikalla Haloo Helsinki!, Yö, Neon 2, Laura Voutilainen, Juha Tapio, Neljänsuora, Erika Vikman ja Jonne Aaron. Yleisö elää täysillä mukana ja musiikki kantaa elämän karikoissa. (U)
Kausi 1, 1/8. Bensankatkuinen elämä. Elenan täytyy saada auto valmiiksi American Car showhun. Noora ostaa sokkona auton. Tiian ajotaidot eivät testeissä vakuuta häntä itseään. Milja joutuu aloittamaan kauden katsomossa.
Vieraana Jare Brand. Viki ja Köpi Futisshow on EM-kesän kovin jalkapalloshow, jossa intohimoiset futisvieraat hurmioituvat Ylen hauskimman duon kanssa EM-kisoista.