Kausi 3, 4/8. Väärää hälytystä, vierasta kieltä, Lordin keikkaa. Elina joutuu tarkistamaan muutakin kuin hampaita. Heikki saa potilaan Mexico Citystä. Jonna kohtaa pelkopotilaan, Henna limakalvoja. yle.fi/kandit (U)
7.40 Britannian kutkuttava vaalitulos 8.15 Mitä asuntomarkkinoilla on odotettavissa? 8.40 Kivitaipaleessa kesätöitä kaikille nuorille 8.44 Jälkiviisaat 9.11 Miten vaalitulos on otettu vastaan Lontoossa?
Osa 4/6. Saaristomeri. Dokumentissa kuljetaan kansallispuiston hyljeluodoilta merikotkien hallitsemille saarille, vieraillaan Utössä ja tutustutaan kenties Suomen omituisimpaan matkailukohteeseen ja sen persoonalliseen isäntään. (U)
5/6. Kielletyt leikit. Nuori naisopiskelija on surmattu. Uhri teki tarjoilijakeikkaa pikkukaupungissa ja haaveili lähtevänsä sieltä vielä pois, suureen maailmaan. Unelma ei koskaan toteutunut, mutta miksi? (U)
Varpushaukka on nopein Tanskan petolinnuista. Luontokuvaaja Jan Tandrup onnistuu silti taltioimaan hetken, jolloin varpushaukka tuo poikasilleen ruokaa. (U)
Kokoomuksen kansanedustaja ja tuleva europarlamentaarikko Pekka Toveri on sanonut Suomen olevan jo sodassa Venäjän kanssa. Useat asiantuntijat ovat kiistäneet asian. Miksi poliittikko käyttää näin kovaa kieltä? Wali Hashin vieraana on sotaretoriikan tutkija Noora Kotilainen.
Vuonna 1995 Alpo Koivumäki jäi eläkkeelle maanviljelyksestä ja alkoi tehdä romusta taidetta. Nykyään Koivumäki on tunnustettu ITE-taiteilija, jonka ilmeikkäitä eläimiä on ollut esillä ympäri Eurooppaa.
Kausi 5, 7/8. Vapaus koittaa. Hugh on pitänyt lupauksensa, Whyhopen lääkäriasema on jälleen jaloillaan. Nyt hän on vihdoin vapaa lähtemään, ja hän seuraa Sharnaa takaisin avaraan maailmaan. Whyhopessa tapahtuu suuria muutoksia. (U)
Kausi 3. Pilvilinnoja 1/2. Maaseudulla lomaileva nainen ammutaan. Paikallinen metsästäjä kiistää osuutensa tapaukseen. Poliisi löytää viitteitä siitä, että uhri oli pahaan aikaan väärässä paikassa. Ketä ampuja jahtasi? (U)
Agapetuksen romaaniin perustuva komedia vaatteensa kadottavista lomalaisista. O: Ossi Elstelä. N: Tauno Palo, Sirkka Sipilä, Leo Lähteenmäki, Jalmari Rinne, Yrjö Tuominen. (1940) (Mv)
Aarne Tarkas oli suomalaisen elokuvan ihmelapsi ja kansan rakastama nero 1950- ja 60-luvuilla. Hän ohjasi runsaan vuosikymmenen aikana 33 pitkää elokuvaa ja teki peräti toistasataa televisio-ohjelmaa.
Osa 3/3. Salattu radioliikenne paljastaa kiinnostavaa tietoa Nord Stream -kaasuputkien räjähdyspaikan läheltä. Miten venäläinen disinformaatio toimii ja ketkä sitä levittävät?
Yle Uutiset toimittaa uutislähetyksiä TV1:ssä ja Areenassa varhaisesta aamusta alkaen. Illan päälähetykset klo 18:00 ja 20.30 kokoavat sinulle päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta.

Kausi 3, 2/8. Pilvilinnoja 2/2. Vera joukkoineen jatkaa kahden murhan selvittelyä. Uuden uhrin mies perää oikeutta äänekkäästi, mutta eräs toinen hakee sitä kaikessa hiljaisuudessa. Joe painii syyllisyyden kanssa. (U)
Yle Uutiset toimittaa uutislähetyksiä TV1:ssä ja Areenassa varhaisesta aamusta alkaen. Illan päälähetykset klo 18:00 ja 20.30 kokoavat sinulle päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta.
Kolmiloikkaaaja Kristiina Mäkelän olympiaunelma on vaakalaudalla. Suomen mestaruudesta huolimatta Mäkelä on jäämässä olympiajoukkueen ulkopuolelle. Kuinka urheilija selviää pettymyksestä? Olivia Din Belle juontaa.
Osa 5/6. Merenkurkku. Vaasan edustalla ihastellaan maan kohoamisen muovaamia maisemia. Bergössä, Raippaluodossa ja Björkössä tutustutaan niin perinteisiin saaristolaisammatteihin kuin nykytanssiin ja kalojen villiin kutunousuun. (U)
Kausi 2, 2/8. Vaiettu menneisyys. Frederick yrittää parantaa suhdettaan Claraan riidan jälkeen. Hän pyytää Claraa mukaansa perheen maakartanoon Glanvilleen ja uskoutuu hänelle lapsuuden koettelemuksistaan. Dunnit ottavat hoteisiinsa uuden palvelustytön.
Kuningaskalastaja on Tanskan värikkäimpiä lintuja, mutta harva on tätä siipiniekkaa nähnyt, saati kuvannut. Luontokuvaaja Jan Tandrup on vaikean tehtävän edessä. (U)
Kausi 2, 1/7. Risottoa ja pyöräilyreittejä. Ella Kanninen vie katsojat antiikin roomalaisten valloitusreiteille Italiasta Saksaan. Matka alkaa Veneton maakunnasta. Reitti kulkee pitkin muinaista, Via Claudia Augustaa. (U)
Britannia on saanut uuden pääministerin; työväenpuolueen Keir Starmer katkaisi konservatiivien 14 vuotta kestäneen valtakauden. Perustuslakivaliokunta näyttää vihreää valoa käännytyslaille. Uudeksi opetusministeriksi nousi tänään Anders Adlercreutz ja eurooppaministeriksi Joakim Strand. Turun telakan omistaja saksalainen Meyer on ajatunut vakaviin talousvaikeuksiin. Savonlinnan Oopperajuhlat ovat alkaneet Richard Wagnerin oopperalla Lohengrin; haastattelussa sopraano Karita Mattila.
Yle Uutiset toimittaa uutislähetyksiä TV1:ssä ja Areenassa varhaisesta aamusta alkaen. Illan päälähetykset klo 18:00 ja 20.30 kokoavat sinulle päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta.
Toinen raide on ohjaajan omakohtainen ja osittain esseistinen kuvaus ystävyydestä ja kaipuusta, yhteiskunnan sanelemista lokeroista sekä päihderiippuvuuden yli sukupolvien kulkeutuvasta perinnöstä. O: Antti Lempiäinen
Yle Uutiset toimittaa uutislähetyksiä TV1:ssä ja Areenassa varhaisesta aamusta alkaen. Illan päälähetykset klo 18:00 ja 20.30 kokoavat sinulle päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta.
Yle Uutiset toimittaa uutislähetyksiä TV1:ssä ja Areenassa varhaisesta aamusta alkaen. Illan päälähetykset klo 18:00 ja 20.30 kokoavat sinulle päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta.
2/8. Valitut. Onnettomuutta väitetään inhimilliseksi erehdykseksi ja Lars pyytää geologi Heleniä mukaansa syvyyksiin tutkimaan omituista löydöstä, palasta valkoista seinää. (U)
Kolmella albumillaan koko kansan kestosuosikiksi noussut laulaja-lauluntekijä esiintyi yhtyeensä kanssa Ruisrockin Rantalavalla heinäkuussa 2014. Ohjelmassa mukana Vartiaisen haastattelu. (U)