Matto. Mama on juuri imuroinut olohuoneen maton, kun Tetelle sattuu vahinko ja hän sottaa sen uudestaan. Saako Tete kerrotuksi, että hänelle sattui vahinko?
Lääkäri. Tuuri leikkii vastaanottoapulaista Pommon ollessa lääkäri. Hani keksii vaivan päästäkseen potilaaksi, mutta pahoittaa mielensä, kun kaikkien muiden paljon hurjemmat hätätilanteet menevät jonossa hänen ohitseen.
Linnunlaulu. Ilona lähtee tarkkailemaan lintuja ja yrittää selvittää, miksi linnut laulavat. Kun Lari ja Noora liittyvät joukkoon, käy ilmi, että kaverusten ja lintujen käytöksessä on yllättäviä yhtäläisyyksiä.
Toisenlaiset työkalut. Välkkynaattori hälyttää juuri, kun kaikki elektroniset apuvekottimet on laitettu lataukseen. Nyt tarvitaan toisenlaisia työkaluja avuksi!
Kausi 8. Pelastajaritarit: Pennut pelastavat turnajaiset. Ryhmä Hau kannustaa ritaria suurissa turnajaisissa. / Pennut pelastavat pikku lohikäärmeet. Penturitarit pelastavat lohikäärmeenpoikaset takaisin emonsa luo.
Postinjakaja. On Lapsi mukaan töihin -päivä, ja äidin vuoro ottaa Elvis mukaansa. Postinjakajan päivä osoittautuu yllättävän monipuoliseksi, ja tehtävä vaatii jopa supersankarin taitoja.
Avaa ovi. Siru kuulee kaverusten huudot ja hiipii sisälle Aten kotiin. Mutta miten hän pääsee mysteerimiehen ohi, löytää ystävänsä ja saa oven auki jäämättä itse kiinni?
Strömsö sukeltaa uuteen vuoteen neuloosin vallassa! Lee näyttää vaihe kerrallaan, kuinka hänen syksyllä suunnittelemansa uusi villapaitamalli neulotaan. Jim puolestaan nikkaroi neulojien iloksi puikkomitan, jossa on mukana viivain.
7/8. Timo Ahvenanmaan poliisista hälytetään paikalle rauhoittamaan tappelua ja selvittämään, mitä oikein on tapahtunut. Merivartioston puolella Jonas kollegoineen avustaa purjevenettä, jonka sähköinen navigointilaite ei toimi sähkövian vuoksi. Niinpä alus on eksyksissä avomerellä. (U)
4/7. Team Bachstad lähtee jälleen reissuun. Nyt kulkupelinä on asevoimien käytöstä poistettu maastoauto, joka lahjoitetaan matkan päätteeksi norjalaiselle avustusjärjestölle. Hyppää kyytiin 8 000 kilometrin matkalle! (U)
2/6. Vieno ja Harri-Tapio siistitään kotimatkaa varten. Sitä ennen koirat kokevat kauhun hetkiä eristettynä. Miten kolmen päivän matka voi muuttaa eläimen arvon täysin?
Osa 1/6. Gemssi Ranskassa. Jørgen ja Nikolaj ovat suunnanneet metsästysreissulle Ranskan Alpeille kaataakseen gemssin. Valppaan eläimen saaminen ampumaetäisyydelle vaatii sitkeyttä. T: DR, 2022. (U)
4/5. Kestävyys. Lenkkipolkuja kaihtava Sean Ricks saa kovan haasteen. Ultrajuoksija Annastiina Hintsan opissa selviää, onko huippukestävyys kiinni kunnosta vai sittenkin tahdonvoimasta.
Vedenalaiset niityt. Merenpinnan alla on kokonainen maailma, jota harva on nähnyt. Siellä kukkii, ryömii ja uiskentelee monia jännittäviä lajeja. Toimittaja: Lena Avellan, 2013. (U)
7. tuotantokausi, osa 10/10. Tilan puimakone ryskää, ja viljasäkki toisensa jälkeen täyttyy. Viimeisetkin kaurat puidaan. Vuohet, lehmät ja vasikat pääsevät uuteen navettaan, mutta sonnivasikkaa odottaa lahtipenkki. (U)
9/9. Kesän sato valmistuu jo hyvää vauhtia. Mitä uutta Mette, Ola ja Tom puuhaavat puutarhassa tällä kertaa? Tänään vieraillaan myös ruusupuutarhassa ja vielä kerran Trænan saarilla. Norjalainen puutarha-ohjelma.
Kausi 3, 4/14. Populistipuolueeksi pakosta. Ihmisten puolue haluaa olla räväkämpi. Päätetään kannattaa hirttotuomioiden palauttamista ja lakko-oikeuden rajaamista pois lihavilta miehiltä. Tosin, jos päästään eduskuntaan, näitä asioita ei ajeta. (2010) (U).
Kausi 3, 5/14. Lakkopakko. Lakko-oikeus on Hannekselle pyhä, mutta puolue ehdottaa, että lakkoilu pitäisi joko kieltää tai tehdä pakolliseksi. Topi-Petterin mielestä epäterveellisesti elävät ovat yhteiskunnan sankareita. (2010) (U)
1/2. Sarja kertoo 22-vuotiaasta Nadiasta, joka jakaa Instagramiin elämäänsä keskellä Los Angelesin slummia. Viidennellä kuulla raskaana olevan Nadian elämä on selviytymistä päivästä toiseen äärimmäisen köyhyyden ja väkivallan keskellä. (U)
2/2. Ystävänsä Guerrosin kuoleman jälkeen Nadia, Heidi ja Jeremy päättävät lähteä San Fransiscoon paremman elämän toivossa. Sarja kertoo 22-vuotiaasta Nadiasta, joka jakaa Instagramiin elämäänsä keskellä Los Angelesin slummia. (U)