Maisaa surettaa, kun nallen tassu on irronnut. Laura keksii ratkaisun, jolla nalle saadaan taas terveeksi ja piirileikkiin mukaan. Maisan ja Lauran kanssa opitaan tunteisiin ja lapsen arkeen liittyviä viittomia.
Fantti lähtee moottorikelkan mukaan hakemaan loukkaantunutta hiihtäjää metsästä. Pian paikalle tulee myös ambulanssi, joka vie loukkaantuneen sairaalaan.
Hiuskarvan varassa. Killi ja Kiki leikkivät kampaajia ja tekevät upeat kampaukset puudeleille koiranäyttelyyn. Mutta Killi omii hiustarvikkeet, ja kiista on taattu.
Franklin ja radio. Franklin laittaa kierrätykseen rikkinäisen radionsa. Kettu korjaa sen ja tekee siitä entistäkin hienomman. Franklin tulee katumapäälle ja tahtookin radion takaisin itselleen.
Hipihiljaa. Sella juttelee kasveilleen niin innokkaasti, että kurkkukin väsyy. Ratkaisuksi Sella keksii leikin, jossa ollaan hipihiljaa. Mutta kun ystävätkin innostuvat leikistä, pystyykö Sella olemaan puhumatta?
Kultaisen lipun metsästys. Mahti Teräksen uusi elokuva on tulossa ensi-iltaan. Hän on piilottanut neljä kultaista lippua eri puolille Prätkälää ja niiden löytäjät pääsevät elokuvan ensimmäiseen näytökseen.
Kausi 2. Retkeilijä ja haukkakuiskaaja. Haukka vainoaa puistoon saapunutta ääriurheilutähti Jere Kivikkoa, mutta Roope huomaa haukan vain suojelevan pesäänsä. Tamppa ja haukan munat ovat vaarassa pudota Jyrkkäkalliolta.
Tässä jaksossa Kesätyökriitikot ja oman elämänsä masterchefit Samuli ja Alexi tarjoilevat aimo annoksen vauhdikkaita hetkiä keittiössä höystettynä ripauksella huumoria, suoraan hampurilaisravintolasta!
Yle Uutisten brändifilmissä keskiössä ovat suomalaiset, jotka tunnetusti luottavat yhteiskuntaan, ystäviinsä ja etenkin naapuriinsa. Ehkä juuri siksi meillä on myös maailman luotetuimmat uutiset.
10-ottelun korkeus, N 5000 m alkuerät, N 3-loikkakarsinta, N kiekkokarsinta, sekaviestin 4 x 400 m alkuerät, N 800 m alkuerät, M kuulakarsinta, 10-ottelun 400 m, M 10000 m.