Huijari. Simo, Jaska ja Lulu ovat piilosilla. Simo keksii vaihtaa piiloa koko ajan, joten Lulu ei löydä häntä. Lulun mielestä se on huijaamista. Kun on Lulun vuoro mennä piiloon, hän turvautuu samaan temppuun.
Nukketeatteria. Oskari ja Huu rikkovat nuken, jonka Ella on tehnyt nukketeatteriesitystä varten. Ella hautoo kostoa, ja myös Oskarin ja Huun välit kiristyvät.
Rupi-Repe. Maunon polveen on ilmestynyt kummallinen läiskä, johon sattuu kun hän yrittää raapia sitä. Hiirellä ja Rangillakin on samanlaiset. Mistä mahtaa olla kyse?
Munamäen tila. Munamäen tilalla on niin paljon kanoja, ettei kaikilla ole enää tilaa kanalassa. Tipotiimi tulee apuun suunnittelemaan uutta kanalaa ja miettimään, minne sen voi rakentaa.
Viilumetsän aarre. Auvo, Manu ja Metti osuvat salaperäisen matkalaisen leirinuotiolle, ja saavat tältä merirosvoaarteen kartan. Monien mutkien jälkeen kartta johdattaa heidät satumaisen luontoaarteen ääreen.
Perhettä vailla. Dinoremmi ihmettelee kahta tyrannosaurusta, jotka kiertelevät muiden dinojen pesillä. Sitten heille valkenee, että parivaljakko haluaisi saada oman munan ja perustaa perheen. Miten niitä voisi auttaa?
Laulujoutsenen muutto. Joutsenet saapuvat keväällä pesimään ja lähtevät syksyllä. KK: Maija Flinkman. O: Marko Röhr. T: MRP Matila Röhr Productions Oy. (U)
Kausi 1, 3/15. Suuri keräilykokoelma vanhoja puhelimia on huudettavana Jan Helmer Svendborgin huutokauppakamarissa. Aabenraassa entistetään vanhaa kattokruunua. Työ vie aikaa, mutta se kannattaa. (U)
Musiikkia maakuntiin. Onko perhe- ja keikkaelämän yhdistäminen mahdoton yhtälö? Arttu Wiskarin keikkabussi kiihdyttää kohti kesäisen Suomen esiintymislavoja. Toimistolla HesaÄijä painii omien ongelmiensa parissa. (U)
6/6. "Mitä jos siellä onkin jotain isompaa?" Totuus Vienon terveydentilasta selviää. Harri-Tapio ja Jukka ovat lähentyneet, mutta koira kuulee vapauden kutsun. Onko kiintymys tarpeeksi vahva? Naavan kohtalo ratkeaa.
Osa 5/6. Fasaania Molsissa. Jørgen ja Nikolaj ovat lähteneet fasaanijahtiin ison kartanon maille Jyllantiin. Nikolajlla on ranskalainen fasaaniresepti, mutta ensin Jørgenin on onnistuttava ampumaan linnut. T: DR, 2022. (U)
Kausi 12, 3/6. Hillborg Romtveit ja Trygve Vaagen tiesivät Austliin muuttaessaan, etteivät he rikastuisi elämäntavallaan. Heidän omaisuutensa onkin intohimo musiikkiin, tanssiin ja perinnekäsitöihin, sekä iloinen ja tyyni mieli. (U)
8. tuotantokausi, osa 4/12. Frank jatkaa vierailuaan Tansaniassa ja rakentaa viljasiilon valmiiksi, kyntää härillä ja opettelee valmistamaan tiiliä. Ennen kotiinlähtöään hän käy vielä karjamarkkinoilla. (U)
2/10. Katri Helena ja Paula Koivuniemi edustavat vuosikymmenestä toiseen suomalaista kestotähteyttä. Millaisen tien Iskelmä-Suomen kuningattaret ovat kulkeneet? Mikä on heidän perintönsä nuoremmille naistähdille? (U)
Osa 3/8. Nuotanvetoa. Lofooteilla kalastavan Jarandin makrillikausi on vaarassa, kun riskialtis heitto epäonnistuu ja rikkoo nuotan. Muutaman kilometrin päässä Geir nostaa samaan aikaan ylös jättisaalista. T: NRK, 2022.
Kausi 3, 6/14. Tunteet pintaan. Puolueen nettisivuille on hyökätty. Kirkon vihkimiskäytännöt suututtavat Topi-Petteriä, ja Päivi tuohtuu kehitysavusta. Hanneksen mielestä hiihtoa ei tarvitse tukea, koska menestystäkään ei tule. (2010) (U)
Kausi 3, 7/14. Yhteistyökykyinen ihminen. Tapsan päiväjärjestys menee sekaisin uusien istumapaikkojen takia. Päivi vaatii päästä puoluesihteeriksi Reginan tilalle, mutta muut epäilevät hänen kykyjään. (2010) (U)
Kausi 1, osa 3/6. Täysihoitolanakin toiminut vanha saaristolaistalo on kunnostettu hiljattain perusteellisesti. Talolla on takanaan yllättävä menneisyys. Erika käsittelee vanhan kuusilattian vernissalla. Ruotsalaissarja, jossa tutustutaan vanhojen talojen historiaan. Tuotanto: SVT, 2015. (U)
3/10. Suomalaisen tangon voittokulku alkoi sodasta. 1960-luvulla iski tangohulluus. Kärjen ja Monosen tangot olivat vastavoima pitkätukkapopille. Kansa sai luvan tulla lähelle. Romaneille tango avasi ovet iskelmään. (U)
Kausi 3, 8/14. Absoluuttinen totuus. Ihmisten puolue käsittelee puoluetukia ja filosofian opetusta koulussa. Topi-Petteri on ärhäkällä päällä, ja Päivi hermostuu filosofiseen keskusteluun. (2010) (U)
Kausi 3, 9/14. Tehokasta. Ihmisten puolueen käsittelyssä on harvinaisen paljon asioita. Tapani ottaa tehokkaan otteen kokouksen johtoon, ja parhaassa kokouksessa ikinä syntyy monta monipuolista loppupäätelmää. (2010) (U)
K2, 1/8. Joulun jälkeen palataan kouluun. Joonaksen hallikausi on aluillaan ja Veera haaveilee paluuottelusta. Petra kamppailee kisajännityksen kanssa. Tiian kausi uudessa joukkueessa on lupaavassa vaiheessa.
Poikani puukotus haastoi äitiyteni. Marja-Leena Hautamäki menetti ainoan lapsensa, 34-vuotiaan Markuksen, puukotuksen uhrina. Tapaus nosti Marja-Leenassa esiin huonommuuden tunteet äitinä.
Junamatka kietoo neljä ihmiskohtaloa toisiinsa, ja hyvää tarkoittavat ihmiset joutuvat tekemään valintoja joiden seurauksia kukaan ei hallitse. N: Samuli Vauramo, Laura Birn, David Nzinga. O: Simo Halinen (Suomi 2018) Kuvailutulkkausmahdollisuus TV-esityksessä. (U)
Kausi 1, 1/4. Huijaus käynnistyy. Vuonna 2014 bulgarialainen Ruja Ignatova lanseeraa uuden kryptovaluutan, OneCoinin. Bulgarian julkkispiireissä pyörivä Asdis Ran esittelee Ignatovan potentiaalisille sijoittajille. Moni ottaa riskin ja investoi uuteen virtuaalivaluuttaan. (U)