Remonttimerkki. Taavi ja Oravat päättävät maalata kerhotalon. Apuun värvätään myös Timo, taitelijahiiri, jonka avustuksella kerhotalo saa aivan uuden ilmeen.
Kutina, jota ei voi raapia. Professori Gimbaali aikoo heittää pois keksintöjä, jotka eivät toimi oikein. Papuryhmäläiset päättävät kokeilla, saavatko he niistä aikaiseksi jotain hyödyllistä.
Karkuri. Rikke ei halua siivota huonettaan ja päättää karata paikkaan, jossa hänen ei tarvitse siivota: latoon, joka on mukava ja sotkuinen! Henrietta ja Topias muuttavat myös, mutta palaavat kotiin ruoka-aikaan.
Verkkainen pelastaja. Suitsait ja Into lähtevät etsimään mahlajärveä, mutta hosuvat ja joutuvat pinteeseen. Myös Tomin ja Tikun pelastusretki on vaarassa kaatua liikaan kiirehtimiseen.
Yllätysvieras. Safarilla riidellään, kunnes Pellervo ilmoittaa, että heille saapuu yllätysvieras. Illallista valmistellessaan Safarilaiset tajuavat, että yllätys saattaa olla suurempi kuin he osasivat aavistaakaan.
Tacotiistai / Väärä kysymys / Potretti. Tiistai on Virtasten perheessä taco-päivä! Kultakalojen maailmassa haeskellaan vessaa hätä kädessä. Sitten hymyä! Kalojen koulussa poseerataan luokkakuvaa varten.
10/26. Elviira, Elviira. Oikea Elviira Pihviposki ilmaantuu Ulvolaan. Samalla Alli paljastuu, ja hänet erotetaan akatemiasta. Retu aikoo tuoda Allin takaisin mutta joutuu ahnassuden ahdistelemaksi.
Elin kasvattaa perunoita ämpärissä. Lisäksi nähdään vanhoja suosikkivinkkejä: Andersin parhaat perunaruokavinkit, Jimin soraharava, Leen laudeliina ja Camillan maalatut lasipurkit.
Kausi 1, 12/15. Jonna Wildaun kauppaan saapuu naisasiakas, joka iskee silmänsä erikoiseen koruun. Miten hän saisi miehensä ostamaan sen? Jan Helmer lähtee etsimään esineitä seuraavaan huutokauppaansa. (U)
2/3: Suru. Joissakin koulukirjoissa metsä kuvataan paikaksi, missä kasvatetaan puita puuteollisuuden tarpeisiin. Yhä harvempi suomalainen on käynyt milloinkaan koskemattomassa luonnonmetsässä. Rakkaan metsän menettäminen voi tuntua yhtä raskaalta kuin hyvän ystävän menetys. On kestämätöntä myös ihmislajin selviytymisen kannalta, jos jatkamme metsien hävittämistä nykyisessä laajuudessa. Toimittaja: Barbro Björkfelt, 2022. (U)
1/10. Kolmårdenin eläintarhassa joudutaan tekemään tammalle keisarinleikkaus. Leopardigekon häntää on purtu, ja korppikotkan ruokatorvi tarvitsee lääkärin apua.
Jørgen ja Nikolaj ovat lähteneet Zimbabween, missä he yrittävät saada tähtäimeensä aran afrikanhanhen. Se elää virtahepojen ja krokotiilien keskellä, joten ystävysten on oltava varovaisia, etteivät he päädy itse syödyiksi hanhen sijasta - ja varsinkin koska he ovat kutsuneet paikallisia ystäviä suuriin tanskalaisiin kesäjuhliin. Ja koska vaihtoehtoinen ateria syntyy tällä kertaa toukista.
Kausi 13, 5/6. Norvald Bukkestein on elänyt pitkän ja paikoin yksinäisen elämän syrjäisellä perhetilalla vuonon rannalla. Vuodet ovat opettaneet hänelle erikoisia taitoja. (U)
Kausi 9, 1/8. Frankilla on nyt edessään kiireinen ja työläs sadonkorjuuaika, sillä ohra on lakoontunut ja se on niitettävä käsipelillä. Lehmille löytyy kätevä juottopaikka, ja vanha niittokone on korjattava. (U)
8/10. Iskelmää on aina tehty ylpeän ammattilaisen etiikalla. Viihdyttäminen on työn, ei taiteen tekoa. Alan miesten ja naisten veri on aina punnittu tien päällä, koska siellä on soittajan leipä, pieninä murusina. (U)
Kausi 1, 4/5. Southend-on-Sea. Susan suuntaa Essexin rannikolle Southend-on-Seahin. 65 kilometrin päässä Lontoosta sijaitseva perinteinen kohde kerää yli seitsemän miljoonaa matkailijaa joka vuosi. Rantapäivän aikana Susan käy laiturilla, ajelee huvipuistolaitteilla ja syö jäätelöä. (U)
Frank lähtee Kööpenhaminaan tapaamaan sikäläisiä vihannestarhureita, sillä kaupunkiviljely on kasvattanut suosiotaan. Hetken muotivillityksestä tuskin on kyse, mutta kuinka kaupunkimiljöö soveltuu viljelyyn? Tuotanto: DR, 2013. (U)
Kausi 2, 6/8. Rosenhagen on 1700-luvulta peräisin oleva torppa Tukholman saaristossa. Yhden huoneen seinällä on nuoren naisen muotokuva. Christopher alkaa selvittää kuka hän on. Erika entisöi verantaa punamullalla. T: SVT, 2017.
9/10. Suomalainen iskelmä ammentaa voimansa melankoliasta. Historian hämystä tämän päivän suomirokkiin ja uusiskelmään kulkeva mollin pitkä linja elää koko ajan pinnan alla ja nostaa välillä kunnolla päätään. (U)
Kausi 1, 1/5. Guyanan kilpi. Matka Etelä-Amerikan halki alkaa Venezuelasta Roraimalta, myyttien ja ihmeiden vuorelta. Sieltä Simon kulkee Guyanan kilven poikki Surinamin ja Ranskan Guyanan kautta Brasiliaan. (U)
Yrittäessään estää kahden nuoren miehen väkivaltaisen yhteentörmäyksen joutuu lappilainen poliisimies kohtaamaan oman nuoruutensa virheet. N: Ville Virtanen, Antti Holma, Mikko Neuvonen. KK&O: Jussi Hiltunen. (Suomi 2017) (U)
Brittiläinen toimittaja Stacey Dooley tutustuu kuoleman ja hautausalan todellisuuteen työskentelemällä perheomisteisessa hautaustoimistossa Nottinghamissa. Hän osallistuu päivittäisiin työtehtäviin ja keskustelee ihmisten kanssa heidän suhtautumisestaan kuolemaan ja kuolemanpelkoon, kuullen henkilökohtaisia tarinoita surevilta ja kuolemaa kohtaavilta. (Stacey Dooley: Inside the undertakes, Britannia, 2023).
Miksi miehet ovat niin huonoja puhumaan tunteistaan? Toimittaja Vilde Bratland Erikstad tutkii ajankohtaisia ilmiöitä, jotka haastavat hänen sukupolveaan. (U)