6.45 Poliisitoimintaankin säästöjä 7.15 Eduskunnan syksy 7.45 Valta ja vastuu työpaikoilla 8.15 Metsien suojelun hinta 9.15 Uniikki 9.50 Tuure Kilpeläinen
Täyttä palvelua, osa 1/2. Bernice on lähdössä tiedusteluretkelle Bobin kanssa suurella innolla, mutta Nicola heittää kapuloita rattaisiin. Myös Wendylle ja Liamille tilaisuus on herkullinen. Laurel ja Jai juhlivat tahoillaan polttareitaan.
Loganit lujina. Liam on Billin puolesta iloinen, vaikkei ymmärräkään, miksei Poppy ole kertonut mahdollisesta isyydestä aiemmin. Brooke ja Hope marssivat Steffyn ja Ridgen puheille, ja Bill valmistautuu isyystestiin.
Siirtolapuutarha on tiivis yhteisö. Kausi 1, 8/10. Siirtolapuutarha on tiivis yhteisö. Lahden Kotiniemen siirtolapuutarhalla elää edelleen vahvasti yhteisöllisyys ja muiden auttaminen. Nickeä vastassa on Pirjo, jonka mökin pinnat saavat uuden maalipinnan.
Kesän päättäjäiset. Kausi 1, 6/6. Kesän päättäjäiset. Tuoreet kampasimpukat valmistuvat rantanuotiolla. Kesä lähestyy loppuaan, ja Julius järjestää lähipiirilleen kunnon grillikestit. Englantilainen ruokaohjelma.
Arvausharhailua. Kausi 6, 1/12. Etsivät tapaavat kuusi ensimmäistä hahmoa ja ottavat haparoivia ensiaskeleita arvausten polulla. Mikä hahmo paljastuu ensimmäisenä ja kuka on maskin takana?
Sallan saunakauna. Jakso 4626 Sallan saunakauna. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta.
Älä panettele perhettäni, Steffy!. Forresterilla taitetaan peistä Hope For The Futuren kohtalosta. Brooke puhkuu raivoa Hopen puolesta. Li ottaa ohjat käsiinsä kuultuaan Katielta ja RJ:ltä, että Bill saattaa olla Lunan isä.
17.30 Näin suojaat mökkisi pitkäkyntisiltä. 17.40 Morsiamen luovuttaminen sulhaselle kirkossa haluttaisiin kieltää Ruotsissa - mistä hääperinteet juontavat oikein juurensa?
Täyttä palvelua, osa 2/2. Wendy ja Liam meinaavat joutua pinteeseen. Tracy järkyttyy Calebin suorasta palautteesta, ja Nate haluaa kostaa vaimonsa nöyryytyksen. Marshall kertoo lähtevänsä kylästä.
Ismo on penkkimurheilija. Jakso 4627 Ismo on penkkimurheilija. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta.
Kuka minä olen?. Uusi kausi alkaa! Kausi 11, 1/13. Ensitreffit alttarilla palaa! Kuusi rohkeaa sinkkua tapaavat tulevan puolisonsa ensimmäistä kertaa alttarilla. Hääpäivän aamuna osallistujat saavat jännittävän yllätyksen tulevalta puolisoltaan.
Polttarit. Kausi 1, 5/8. Polttarit. Linda kertoo Kimille olevansa raskaana. Benjaminin kotiinpaluu ei mene ajatellusti. Bilekämpällä Hassen jousiammunta riistäytyy käsistä.
Pelastusoperaatio. Kausi 1, 1/8. Myrskyssä onnettomuuteen joutunut MS Estonia on lähettänyt hätäsanoman. Itämerellä on käynnissä pelastusoperaatio, ja terminaalissa odottavat omaiset haluavat tietää, mitä heidän läheisilleen on tapahtunut.
Timo Jutila. Kausi 2, 3/4. Joonas Nordman Show Grillikauden kunniavieraana kaikkien rillaajien kuningas, jääkiekkolegenda Timo Jutila. Jutia pääsevät roastaamaan Sointu Borg, Mika Saukkonen, Ali Jahangiri, Anitta Ahonen ja Ursula Herlin.
Kananmunat tolpan päältä. Kausi 5, 9/12. Luvassa on äänekäs korkean paikan leiri kananmunien maailmassa. Myös viiden suomalaisen kunnan vaakunat nähdään uudessa valossa. Vierailijana Niko Saarinen.
Karri Kivi. Kausi 1, 10/12. Super-Jahdissa kisaava Karri Kivi lupaa ostaa nallekarkkeja koko voitolla. Lisäksi yksi visailija yrittää kerryttää kassaa tulevalle vauvalle. Piinkovat tietoviisaat pistävät visailijat ahtaalle.
Siipiveikon syöksykierre. Kausi 3, 3/14. Siipiveikon syöksykierre. Ulosottomiehet kohtaavat velallisen, jonka varat eivät millään riitä velan maksamiseen - kunnes selviää, että hän omistaa lentokoneen. Brittiläinen realitysarja.