Kausi 1, 40/52. Aikorin kupla. Monchhichit huomaavat yhtäkkiä, että Unipuu on jäänyt valtavan kuplan sisälle. Tämä on tietenkin Aikorin tekosia! Velho vaatii chhicheiltä hehkuhedelmää, mikäli nämä tahtovat, että tsurut pääsevät illalla viemään lapsille kauniita unia¿
Syntymätähti. Kausi 1, 41/52. Syntymätähti. On koittanut erityinen aika vuodesta: yötaivaalle syttyvät monchhichien syntymätähdet, ja kukin saa esittää omalleen toiveen. Yhtäkkiä Hanaen tähti sammuu, mikä vie voimat myös häneltä itseltään.
Aikamatka aavikolle. Kausi 4, 12/25. Aikamatka aavikolle. Muumit etsivät esi-isiensä muinaista asuinpaikkaa. Lopulta he päättävät hypätä aikakoneen kyytiin.
Riskit realisoituvat. Bernice juoruilee Liamista ja Wendystä, ja Wendyn pitää keksiä selityksiä johtaakseen hänet pois jäljiltä. Moira joutuu turvautumaan samaan keinoon rahapulassaan kuin Tracy. Marshallin isä kuulee pojan lähdöstä.
Toisen naisen voitto. Liam alkaa mennä turhan pitkälle Wendyn ilahduttamisessa, ja Bernicellä on vakaa aikomus pelastaa Bob pettäjän kynsistä. Nate toivoo saavansa taas täydet tunnit Calebin lainan ansiosta.
Katkera kotiinpaluu. Wendy palaa Bobin luo valheet valmiina, tietämättä että Bernice onkin jo kertonut tälle suhdeuutisensa. Charles kertoo Manpreetille lisätietoja lapsuudestaan. Häät lähestyvät, ja Rishi yrittää vielä kerran lepytellä Jaitä.
Skandinavia. Kausi 1, 4/8. Tänään valmistetaan kaksi helppoa ja herkullista annosta tutun skandinaavisen makumatkan siivin. Yllätys on luvassa, kun kokit pääsevät käyttämään luovuuttaan. Ripellä on ässä hihassa Teresaa silmällä pitäen.
World Record Breakers. ME-tulosten lisäksi kilpaillaan SCL-sarjan osakilpailun voitosta seitsemässä eri ominaisuuksia vaativassa lajissa. Kansainvälisiä huippuja vastaan kilpailevat Suomen parhaat voimamiehet Mika Törrön johdolla.
Earl. Kausi 9, 18/26. Earl. Turvakodista pelastettu 1,5-vuotias pomeranianin risteytys voisi sopia eläkeläispariskunnalle ja heidän lievästi autistiselle pojalleen, joka kärsii ahdistuksesta. Amerikkalainen tosi-tv-ohjelma.
Henkilökohtainen hyökkäys. Kausi 6, 2/12. Uudet hahmot aiheuttavat päänvaivaa ja Jennillä menee tunnistamisen vaikeus tunteisiin. Yksi hahmoista saa aikaan loputtoman vitsailukierteen.
Nyt se alkaa!. Kausi 17. 2/13 Vuoden odotetuin tanssishow starttaa megaspektaakkelilla, kun esiintymään saapuu ruotsalainen supertähti Benjamin Ingrosso ja saamme vihdoin nähdä uusien ja uljaiden tähtioppilaiden ensimmäisen tanssin.
Amerikkalainen unelma. Kausi 1, 2/2. Amerikkalainen unelma. Brian Cox jatkaa tutkimusmatkaa rahan maailmaan. Miamissa tavataan mm. mediadynastian nuori perijä, ja New Yorkissa nähdään unelman karu kääntöpuoli. Brittiläinen dokumenttisarja.
Paula Noronen ja Köpi Kallio. Kausi 1, 3/10. Paula Noronen ja Köpi Kallio. Tässäkään jaksossa ei lennetä. Sen sijaan Kiti Kokkonen, Joonas Nordman, Paula Noronen ja Köpi Kallio istuvat ja panevat, jos eivät parastaan, niin ainakin vähän.
Strongman Champions League: World Record BreakersU
ma 09.09. klo 00.35 - 01.35 60 min
World Record Breakers. ME-tulosten lisäksi kilpaillaan SCL-sarjan osakilpailun voitosta seitsemässä eri ominaisuuksia vaativassa lajissa. Kansainvälisiä huippuja vastaan kilpailevat Suomen parhaat voimamiehet Mika Törrön johdolla.
Pastori Tiffanie. Kausi 1, 4/8. Pastori Tiffanie. Poliisi pääsi pastori Tiffanien jäljille, kun hänen seurakuntansa jäsenet tappoivat oman perheensä jäsenen Tiffanien karkottaessa demoneita pojasta. Yhdysvaltalainen dokumenttisarja.
Tuplaisku. Kausi 16, 7/15. Tuplaisku. Tarkoin suunnitellussa huumeratsiassa poliisin erikoisjoukko iskee kahteen vierekkäiseen asuntoon, joiden asukkaita epäillään huumekaupasta. Brittiläinen poliisisarja.