El Monten keisari. Kausi 7, 14/29. El Monten keisari. Kuninkaana itseään pitävä Darrell löytää aasialaisia arvoesineitä. Olisiko hän sittenkin keisari? Ivy löytää aarteen, mutta onko kaikki mikä kimaltaa kultaa? Yhdysvaltalainen tosi-tv-sarja.
Harhanäkyjä. Kausi 1, 4/15. Harhanäkyjä. Eräs kilpailijoista epäilee juoneensa saastunutta vettä ja alkaa pelätä mielenterveytensä puolesta. Pystyykö hän jatkamaan kilpailussa? Amerikkalainen realitysarja.
Muumipapan tuoli. Kausi 2, 6/26. Muumipapan tuoli. Muumipapan työtuoli menee rikki. Uutta tuolia yritetään etsiä tilalle, mutta Muumipappa ei pysty kirjoittamaan niistä yhdessäkään.
Nuuskamuikkunen lähtee etelään. Kausi 2, 7/26. Nuuskamuikkunen lähtee etelään. Nuuskamuikkunen on lähdössä etelään, sillä talvi tekee tuloaan. Muumipeikko tahtoisi lähteä mukaan, mutta suunnitelmiin tulee muutos.
Lännen kauhu. Kausi 5, 16/20. Lännen kauhu. Palkittu animaatiosarja kertoo merenpohjassa sijaitsevasta Tangalan kaupungista, jossa Paavon lisäksi asustaa joukko muitakin persoonallisia hahmoja. Puhuttu suomeksi.
Hahmot mökissä. Kausi 1, 6/10 Hahmot mökissä. Odotettu hahmokierros, jossa tutustutaan esimerkiksi Mamunamieheen, Megamansplainaajaan ja Känniseen lampaaseen. Muiden hahmojen yllätykseksi uutena kilpailijana mökkiin saapuu Miitta Sorvali.
Ponien parissa. Kausi 7, 13/29. Ponien parissa. Jarrod ja Brandi tekevät My Little Pony -löydön, joka saa heidät tutustumaan bronyjen ihmeelliseen maailmaan. Yhdysvaltalainen tosi-tv-sarja.
Romurallia aprillipäivänä. Kausi 20, 7/15. Romurallia aprillipäivänä. Nottinghamshiren poliisi saa aprillipäivänä vastaansa karkurikuskin, jonka aggressiivinen ajotapa ei käy pilasta. Brittiläinen poliisisarja.
Viimeinen aski. Kausi 27, 3/22. Viimeinen aski. Patty ja Selma päättävät viimeinkin lopettaa tupakoinnin kuultuaan heidän isänsä kuolleen keuhkosyöpään, mutta retkahduksia ei voi välttää. Amerikkalainen piirrossarja.
Hirveä halloween. Kausi 27, 4/22. Hirveä halloween. Lokakuun viimeinen saapuu, ja mitään yliluonnollista ei tunnu tapahtuvan. Homer ja Bart vain haluavat sisustaa talonsa uskomattoman kauhistuttavaksi. Amerikkalainen piirrossarja.
Kauhujen talo XXVI. Kausi 27, 5/22. Kauhujen talo XXVI. Perinteisessä halloween-spesiaalissa Sideshow Bob toteuttaa vihdoin kostonsa ja Homerzilla murjoo Springfieldin prefektuuria. Amerikkalainen piirrossarja.
Rikas rakas. Kausi 27, 6/22. Rikas rakas. Simpsonit tutustuvat ökyrikkaaseen perheeseen, mutta Lisan uusi ystävä osaa olla yllättävän moukkamainen. Vierailevina ääninä Kristen Bell ja David Copperfield. Amerikkalainen piirrossarja.
Henkilökohtainen hyökkäys. Kausi 6, 2/12. Uudet hahmot aiheuttavat päänvaivaa ja Jennillä menee tunnistamisen vaikeus tunteisiin. Yksi hahmoista saa aikaan loputtoman vitsailukierteen.
Vitivalkoinen, viininpunainen. Kausi 6, 9/24. Vitivalkoinen, viininpunainen. Mitch tarjoaa majapaikan erosta toipuvalle kollegalleen, mutta katuu pian vieraanvaraisuuttaan, kun perheen upouusi design-sohva on vaarassa. Amerikkalainen komediasarja.
Haleyn synttärit. Kausi 6, 10/24. Haleyn synttärit. Haleyn täyttäessä 21 Claire haluaa juhlistaa tyttärensä täysi-ikäistymistä viemällä hänet baariin koko perheen voimin. Ilta ei kuitenkaan mene aivan putkeen. Amerikkalainen komediasarja.
Pää pinnalla. Kausi 4, 16/20. Pää pinnalla. Sue yrittää korjata kauhakuormaajansa, ja Andy rakentaa perinteisen kajakin. Glenn uhmaa hyisiä vesiä ja muita vaaroja etsiessään kanoottiaan. Amerikkalainen dokumenttisarja.
Vanhassa vara parempi. Kausi 10, 24/26. Seniorikoirille on vaikeampi löytää koteja, mutta airedalenterrieri Morty. villakoirasekoitus Jay Jay ja pikkuinen Harley todistavat, että vanhemmissakin koirissa on vielä virtaa.
Chandlerin ja Monican häät, osa 2/2. Kausi 7, 24/24. Chandlerin ja Monican häät, osa 2/2. Chandler on kadonnut häiden kenraaliharjoituksen aattona. Rachel ja Phoebe yrittävät pitää asian salassa Monicalta. Amerikkalainen komediasarja.
'Tahtomisen' jälkeen. Kausi 8, 1/24. 'Tahtomisen' jälkeen. Kun merkit viittaavat Rachelin olevan raskaana, hän menee uudestaan testiin. Jakso on omistettu New Yorkin asukkaille. - Vieraana Elliott Gould.
The Boys on the Bus. Dokumentissa seurataan Edmonton Oilersia jäällä ja sen ulkopuolella kaudella 1986 - 1987 matkalla kohti kolmatta NHL-mestaruutta. Mukana ovat myös suomalaispelaajat Jari Kurri, Esa Tikkanen ja Raimo Summanen.
Beirut. (Beirut, USA 2018) Poliittisessa trillerissä entinen diplomaatti lähetetään Beirutiin vuonna 1982 pelastamaan siepattu CIA:n työntekijä terroristiryhmän käsistä. Pääosissa Jon Hamm ja Rosamund Pike.
Verkkaisesti. Kausi 16, 3/10. Palkintotehtävässä kilpaillaan eniten kysymyksiä herättävästä lahjasta. Kisaajat pääsevät golfkentälle, ryömimään erinäisten asioiden alle ja keksimään itselleen uudet lempinimet. Kuka voittaa laivanupotuksen?
Oktoberfestin tapaan. Kausi 7, 15/29. Oktoberfestin tapaan. Jarrod ja Brandi löytävät ostamastaan varastosta erikoisia saksalaistyylisiä asuja. Darrell havittelee Montebellosta jo toista jättipottia. Yhdysvaltalainen tosi-tv-sarja.
Barry Weissin parhaat. Kausi 7, 16/29. Barry Weissin parhaat. Erikoisjaksossa käydään läpi Barry Weissin parhaita hetkiä. Yhdysvaltalainen tosi-tv-sarja.
Lumiloukussa. Kausi 8, 4/12. Lumiloukussa. Lumentulon aiheuttama kelikaaos jättää monet kuskit saarroksiin lumen keskelle. Polarin ja VP Expressin keskinäinen nokittelu saa uuden käänteen. Amerikkalainen tosi-tv-sarja.