6.39 Presidentinvaalien näkymät USA:ssa 7.10 Asuntomarkkinoiden tilanne 7.24 EU-komission kokoonpano 7.39 Miten suomalaisia on huijattu? 7.44 Jälkipörssi 8.24 Naapurin auto voi kuvata sinua 8.50 Tubettaja Alharith Obaid.
Puoli seitsemän palaa ruutuun ja vieraaksi saapuu PMMP. Kuinka hyvin onnistuu hittien tunnistaminen emoji-vihjeillä ja mikä PMMP:ssä on punk? Juontajina Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen. #Puoli7
Kausi 11, 12/12. Tanssija. Tuomari lähtee tauolle eikä palaa työpaikalleen. Eräs kollegoista tuntuu tietävän enemmän kuin haluaa paljastaa. Liittyykö katoaminen työ- vai yksityiselämään? Mina tekee vaikean päätöksen. (U)
Käytettiinkö valtion rahoja luksusmatkaan ja hienostoalueella sijaitsevan talon remonttiin Yhdysvalloissa? Business Finlandin entistä työntekijää epäillään valtion rahojen kavaltamisesta. MOT selvittää, miten verorahat katosivat ilman, että kukaan huomasi.
Kausi 1, 5/8. Perhe. Mariana on järkyttynyt vierailtuaan ensimmäistä kertaa Annikan kotona. Hän vie perheensä lapsuuden kotikaupunkiin tapaamaan äitiään. Matka herättää muistoja traumaattisesta lapsuudesta.
Kolmiodraama kahdesta miehestä ja kaunottaresta. Elokuva perustuu Yrjö Veijolan samannimiseen näytelmään. O: Erkki Karu. N: Lillian Järnefelt, Joel Rinne , Sven Hilden, Paavo Costiander. (1927) (Mv)
Kaksi uskovaista nuorta, Anna ja Markus, ovat oman piirinsä toisinajattelijoita. He haluavat muuttaa helluntailaisuuden traditioita ja ahtaita ajattelutapoja. (U) (2011)
Entä jos Aleksis Kivi olisi kirjoittanut ruotsiksi? Entä jos e-pilleriä ei olisi keksitty? Vaihtoehtoisesti todellisuuksista jossittelevat Jari Tervon kanssa Tuija Siltamäki, Markus Leikola ja Sakari Pesola.
USA:ssa presidenttiehdokas Donald Trump joutui uuden salamurhayrityksen kohteeksi. Mitä tästä seuraa? Vieraana henkilösuojauksen asiantuntija Jari Stolt, tutkija Maria Lindén Ulkopoliittisesta instituutista ja Ylen tuleva Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Ilmari Reunamäki. Suomessa hallitus on päättänyt laskea teknologian mukaan hoitajamitoitukseen. Mitä muutos merkitsee? Vieraina Superin puheenjohtaja Päivi Inberg, kehitysjohtaja Minna Nissinen Attendosta ja osastopäällikkö Annakaisa Iivari STM:stä. Juontajana Jyrki Hara. #yleastudio
Yle Uutiset toimittaa uutislähetyksiä TV1:ssä ja Areenassa varhaisesta aamusta alkaen. Illan päälähetykset klo 18:00 ja 20.30 kokoavat sinulle päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta.

Kausi 2, 6/8. Vanha päiväkirja 2/2. Ginevran ampuja selviää. Hänellä on traumaattinen lapsuus, joka tuntuu olevan avain koko tapaukseen. Päiväkirjasta paljastuu salaisuus, joka saa poliisin epäilemään vanhaa huijausta. (U)
Yle Uutiset toimittaa uutislähetyksiä TV1:ssä ja Areenassa varhaisesta aamusta alkaen. Illan päälähetykset klo 18:00 ja 20.30 kokoavat sinulle päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta.
Stand up -komiikan ja jatsin yhdistävä Ernest Lawson haastaa Ellan ja Mikon luovaan kisailuun. Toimittaja Matti Toivonen käy koeajamassa sähköpolkuauton. Juontajina Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen. #Puoli7
2/2. Opetukset. Yhteisöllisyys ja hyväntekeväisyys tuottavat ihmiselle mielihyvää ja elämän tarkoitusta. Eläköitynyt toimittaja Jon Snow selvittää miksi tietyissä yhteisöissä eletään pidempään kuin toisissa. Hän matkustaa Ikarian saarelle Kreikkaan, uskonnolliseen yhteisöön Yhdysvaltoihin ja Japanin Naganoon ja kysyy miksi näissä paikoissa on enemmän satavuotiaita kuin muualla?
22-vuotias Elina etsii omaa paikkaansa ja tulevaisuuttaan. Erik Bruun kohtaa Suomenlinnan kodissaan nuoren ja kertoo, kuinka löysi kipinän graafiseen alaan, jolla työskentelee vielä 88 vuoden iässä. (U)
20-vuotias Laura aloitti lukioikäisenä vapaaehtoistoiminnassa palvelutalossa Oulussa. Hän kohtaa jaksossa 75-vuotiaan Elsa Kirveskarin, ja he keskustelevat rahan merkityksestä, säästämisestä ja köyhyydestä. (U)
Tapio Mattila heräsi vaellusreissulla teltassa, eikä yhtäkkiä muistanut edes tuttuja sanoja. Perhe ja työkaverit huolestuivat, kun kokenut maalari Jouko Haapalainen ei enää muistanut, mitä tasoituslastalla tehdään
Yle Uutiset toimittaa uutislähetyksiä TV1:ssä ja Areenassa varhaisesta aamusta alkaen. Illan päälähetykset klo 18:00 ja 20.30 kokoavat sinulle päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta.
Suomi on osallistumassa Naton ydinaseharjoitukseen. Mitkä ovat osallistumisen hyödyt ja haitat? Vieraina kansanedustajat Minja Koskela (vas.) ja Jarmo Lindberg (kok.) sekä Ylen Nato-erikoistoimittaja Maria Stenroos ja kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg. Juontajana Petri Raivio. #yleastudio
"Kuolema on surullinen asia, voisiko tiede tuoda meille oljenkorren?" Henri Heinonen syväjäädytetään kuolemansa jälkeen. Vielä ei tiedetä, miten jäädytetyt herätetään tulevaisuudessa henkiin. Ohjaaja: Saskia Vanhalakka
Lapin syksy ja ruska. Lyhyen kesän jälkeen kasvit värjäytyvät keltaisen, oranssin ja punaisen sävyihin niin, että tunturit leiskuvat väreissä. KK: Maija Flinkman. O: Marko Röhr. T: MRP Matila Röhr Productions Oy. (U)
Yle Uutiset toimittaa uutislähetyksiä TV1:ssä ja Areenassa varhaisesta aamusta alkaen. Illan päälähetykset klo 18:00 ja 20.30 kokoavat sinulle päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta.
1/6. Paluu Pekingistä. Konferenssimatkalta palaava brittilääkäri pysäytetään Lontoon kentällä ja hänet otetaan kiinni Kiinan viranomaisten vaatimuksesta. Nolania epäillään murhasta, mutta hän vakuuttaa olevansa syytön.
Bukarestin kupeessa asuu 11 henkinen Enachen romaniperhe. Isän johtama boheemi elämäntyyli loppuu, kun perhe saa häädön luonnonpuistoksi muuttuvalta alueelta. O: Radu Ciorniciuc. (Suomi 2020) (U)
Lyhyt dokumenttielokuva synkästä ja myrskyisästä 1990-luvusta, jolloin taloudellinen lama iski moniin suomalaislapsiin, joiden saduilta vietiin onnelliset loput pitkäksi aikaa. O: Elias Kahla. T: Aalto-yliopisto/ELO (U)