Hollywoodin profeetta. Kausi 1, 1/8. Tony ja Susan Alamon perustama Tony Alamo Ministry houkutteli Los Angelesin hippejä riveihinsä 1960-luvun lopulla uhkailemalla heitä ikuisella kadotuksella. Kultin jäsenet joutuivat omistamaan elämänsä pariskunnan omaisuuden kartuttamiseksi, mutta vielä pahempaa oli luvassa. Susan Alamon kuoltua 1980-luvun alkupuolella Tony päätti profeettana antaa itselleen oikeuden useampaan vaimoon, ja vuosien vieriessä ihmisten hyväksikäyttö sai yhä synkempiä piirteitä, kun Tonyn uusien vaimojen ikä laski vuosi vuodelta. Lopulta huhut kultin sisällä tapahtuvista kauheuksista kantautuivat viranomaisten korviin. Yhdysvaltalainen dokumenttisarja pahamaineisimmista kulttijohtajista ja heidän oikeudenkäynneistään. Uusinta.