4/7: Tuvan suunnitelma. Marie matkustaa Tuvan mukana Yhdysvaltoihin. Tuva uskoo Marien saavan matkan myötä tarvittavaa motivaatiota susien kanssa työskentelemiseen.
3/7: Susi havaittu. Susien tulevaisuus Langedragin eläinpuistossa täytyy turvata ennen kuin Tuva on valmis luopumaan johtotehtävistä. Uusien susien saaminen osoittautuu kuitenkin arveltua vaikeammaksi.
1/7: Aitauksen ulkopuolella. Marien on paras jäädä aitauksen ulkopuolelle turvaan siksi aikaa kun Tuva on susiaitauksessa. Monen asian on muututtava ennen kuin Marie voi ottaa ohjat käsiinsä.