Vildan mielestä rokottaminen on vähän kamalaa. Niinpä hän keksii ovelan kikan ja työntääkin hoitajan eteen banaanin käsivartensa sijasta. Kumpi loppujen lopuksi rokotetaan, banaani vai Vilda? Moilo, 2019.
Vilda ja isä lähtevät retkelle Suomenlinnaan. Vildalla on mukanaan oma pieni leikkiveneensä, mutta se unohtuu lautalle. Onneksi se kuitenkin löytyy ja retki voi jatkua! Moilo, 2019.
Isä on hankkinut Vildalle lapsenvahdin, mutta Vilda ei halua, että isä lähtee ulos. Kun Vilda jää kaksin Hannan kanssa, hän saa ajatuksen. Entä jos hän sairastuisi? Silloin isä tulisi varmasti pian kotin. Moilo, 2019.
Vilda näkee, kuinka isot tytöt hyppäävät keinusta vauhdissa. Vildakin yrittää, mutta hän hyppää niin kauas, että kaatuu. Polveen tulee haava, ja Vilda ihmettelee, kuinka hän pääsee kotiin. Moilo, 2019.
Vilda yrittää välttää hammaslääkärikäyntiä kaikin tavoin, mutta isä ei anna periksi. Hammaslääkäriin on mentävä. Vildaa jännittää, mutta loppujen lopuksi kaikki sujuu hyvin. Moilo, 2019.
Vilda löytää suurennuslasin ja tutkii tarkasti erilaisia esineitä. Sitten hän löytää isän vanhan pöytäkellon. Miksi kello tikittää? Miltähän sen sisällä näyttää? Vilda irrottelee kellosta osia, mutta ei saakaan niitä enää takaisin paikoilleen. Moilo, 2019.
Vilda ei ole koskaan käynyt kampaajalla, sillä isä on aina leikannut hänen hiuksensa. Kun Vilda leikkaa otsatukkansa tylsillä saksilla itse, isän mielestä on aika viedä Vilda ihan oikean kampaajan luokse. Moilo, 2019.
Vilda täyttää viisi vuotta, ja isä on antanut hänen kutsua syntymäpäivilleen viisi kaveria. Liian vähän, tuumii Vilda. Kuinka käy, kun Vilda kutsuukin enemmän vieraita? Mitä isä sanoo? Moilo, 2019.
Vilda harjoittelee kovasti päiväkodin Lucian päivän juhlaa varten. Häntä jännittää vähän, sillä hän esittää juhlassa värssyn. Isä ja Vilda silittävät luciamekon yhdessä, mutta sitten se unohtuu kotiin. Onneksi Vilda saa hyvän idean! Moilo, 2019.