(Suomi 1962, 107'). O: Aarne Tarkas. N: Leo Jokela, Tommi Rinne, Leni Katajakoski, Elina Salo, Tarja Nurmi, Marjatta Kallio. Komedia kahdesta huoltoaseman hoitajasta, jotka tekeytyvät öljymiljonääreiksi. Mv.
Kuvitteellinen tarina Yhdysvalloissa asuvan suomalaisen perheen matkasta Suomessa 1950-luvulla. Perhe matkustaa junalla ja käy Tampereella, Rovaniemellä, Kuopiossa, Lahdessa ja Helsingissä. Kuvattu talvella. Mv.
Osa 3/5: Takaa-ajoa. Tarina pojasta, joka joutuu muuttamaan ennakkoluulojaan maaseutua ja sen elämää kohtaan. Pohjoismaisen ohjelmasarjan Suomen osuus.
Kausi 2, 8/10. Masentaa, mutta milloin masennus on sairaus? Miten masentuneen läheisen olisi hyvä toimia? Ronja tekee itse masennustestin ja pääsee suljetulle osastolle. (U) HD
Kausi 2, osa 102: "Vanha rakkaus maksaa aina." Aino hyvästelee Paltamon liian aikaisin. Päivikki joutuu tekemään päätöksen Nannan tulevaisuudesta. Tieto Ruuskasen hullaantumisesta leviää. (U) HD
29/40. Maya-kissa on kärsinyt oksentelusta jo pari kuukautta. Mayan kämppäkaveri, maatiaiskissa Oliverkin oksentelee apeana. Klinikalle klenkkaa myös Leksa, koiranpentu jonka takajalka ei toimi. Syytä ongelmaan haetaan neurologisilla tutkimuksilla. HD
Taivaallista menoa: Saako kaikesta laskea leikkiä?U
ti 13.08.2019 18.00 - 18.30 30 min
Anders Eklund ja Johannes Häger eivät laskisi ikinä leikkiä #metoo-kampanjasta, sillä aihe on siihen liian vakava. Sen sijaan Andersista on hysteerisen hauskaa vitsailla omasta paniikkihäiriöstään. Toimittaja: Hanna Klingenberg. (U) HD
Huumoriparturimme Stan Saanila ja André Wickström ajavat niskavillat mm. seuraavista viikon uutis- ja pöllöilyaiheista: Halla-ahon vakiovastaus, italian kielen asema Italiassa sekä naisten sietämättömät seksivaatimukset. Lisäksi: pingviinit! Monumental produktion, 2019. HD
8/8. Muinaiset linnavuoret. Menneisyyden metsästäjät etsivät toistaiseksi tuntemattomia linnavuoria ja niistä mahdollisesti löytyviä rautakautisia aseita eri puolilta eteläistä Suomea. Sarja loppuu. (U) HD
Puurakentamisen edelläkävijä laiminlyö takuukorjauksia ja asukkaat pelkäävät mittavaa laskua. Kuka suojelee kuluttajaa? Vieraana Nina Konu Kilpailu- ja kuluttajavirastosta ja Puuinfon toimitusjohtaja Mikko Viljakainen. Keskusta ja vihreät nokittelevat toisiaan ilmastokysymyksistä, mutta mikä on hallituksen linja? Vieraina kansanedustajat Jenni Pitko (vihr.) ja Mikko Savola (kesk.). Juontajana Marja Sannikka. #yleastudio HD
Unen ja todellisuuden rajoilla leikittelevä tarina perheenisästä, jonka kaksoiselämä sortuu. KK&O: Risto-Pekka Blom. T: Obscure Entertainment Oy ja Mediaporras Oy, 2017. (U) HD
Kausi 1. 1/10. Sydäntä kylmää. Osastolle tuodaan potilas, joka tarvitsee välittömän sydämensiirron. Sopiva sydän löytyy Norjasta, mutta ehtiikö se ajoissa perille? (U). HD