ViihdeReseptitSanakirjaBlogitTietovisatHoroskooppiVaihtoautot
TV-ohjelmat tänään

Kanavan V film family ohjelmatiedot perjantaina 31.5.2024

Näytä tiivistettynä

Mortdecai

pe 31.05. klo 04.15 - 05.57 1h 42 minV film family

Charlie Mortdecai on hurmaava taiteentuntija ja nautiskelija, jolla on kalliit elämäntavat. Hän ryhtyy yhdessä brittiläisen MI5-tiedustelupalvelun kanssa etsimään varastettua maalausta. Sanotaan, että se sisältää salaisen koodin, jonka avulla voi löytää huikean summan kätkössä olevia natsimiljoonia, ja Charlie vainuaa mahdollisuuden saada itselleen palasen tästä kakusta. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2015.

Sing

pe 31.05. klo 06.00 - 07.43 1h 43 minV film family

Kun showbisneksen päälle ymmärtävän koalan Buster Moonin teatteri uhataan sulkea, hän järjestää laulukilpailun, jossa paikalliset eläimet saavat tilaisuuden esittää kykyjään. Possu Rosita on kotiäiti, joka jätti nuoruutensa kunnianhimon taakseen, eikä ryhtynyt laulajaksi. Teini-ikäinen piikkisika Ash on punkrokkari vaihtoehtoista musiikkia soittavassa bändissä. Gorilla Johnny on isänsä Big Daddyn ohjaamana ryhtymässä tämän tavoin pankkiryöstäjäksi, mutta pyrkii jättämään rikollisen elämän taakseen. Kaikki nämä eläimet tavoittelevat unelmiaan ja tahtovat laulaa sydämensä kyllyydestä! Amerikkalainen perhe-elokuva vuodelta 2016.

LemmikkiliigaU

pe 31.05. klo 08.00 - 09.32 1h 32 minV film family

Roger on kulkukoira, joka asuu hypermodernissa suurkaupungissa Robo Cityssä. Eräänä päivänä Roger ja elegentti, hemmoteltu lemmikkikissa Belle joutuvat keskelle kaaosta robottien vallattua heidän kotikaupunkinsa. Belle-kissa ja Roger-koira eivät ole ylimpiä ystäviä, mutta niiden on sysättävä kaikki ennakkoluulonsa ja eroavaisuutensa syrjään pelastaakseen omat kotinsa. Tämä epäsuhtaisen parin on nyt lähdettävä riskialttiille, vaarantäyteiselle pelastusretkelle yhdessä karvaisten ystäviensä (ja yhden hyvin tunteellisen robotin) kanssa vallatakseen kaupunkinsa takaisin. Brittiläinen seikkailu vuodelta 2019.

OzzyU

pe 31.05. klo 10.00 - 11.27 1h 27 minV film family

Martinien perhe suunnittelee elämänsä suurinta matkaa Japaniin. Matkaa jarruttaa se, että perheen rakastama beagle Ozzy ei pääse mukaan. Perhe käy Ozzyn kanssa koirien hemmottelevassa ja ylellisessä Blue Creek -kylpylässä. Kun Martinit lähtevät matkaan, Blue Creek paljastuukin rottweilerien johtamaksi karuksi lemmikkien vankilaksi. Ozzyn täytyy siis nelijalkaisten ystäviensä kanssa suunnitella pakomatka pois kalterien takaa! Espanjalainen animaatio vuodelta 2016.

MadagascarU

pe 31.05. klo 12.00 - 13.22 1h 22 minV film family

Alex-leijona, Marty-seepra, Melman-kirahvi ja Gloria-virtahepo ovat viettäneet koko elämänsä mukavissa oloissa eläintarhassa säännöllisillä ruoka-ajoilla hemmoteltuina ja ihailevien vierailijoiden palvomina. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2005.

Monsteriperhe

pe 31.05. klo 14.00 - 15.29 1h 29 minV film family

Wishbonen perhe ei todellakaan ei ole onnellinen. Äiti omistaa kirjakaupan, jolla ei mene järin hyvin ja isä tekee aivan liikaa töitä. Teinitytär, Fay, reputtaa kokeita, kun taas Max-poikaa kiusataan hikipinkouden vuoksi. Parantaakseen perheen välejä he keksivät viettää hauskan illan kylillä. Mutta silloinkin kaikki menee pieleen ja ilkeä noita tekee koko perheestä hirviöitä. Perheen on opittava toimimaan yhdessä, jotta kirous saadaan purettua. Ranskalainen animaatio vuodelta 2017.

Monsteriperhe: Kukaan ei ole täydellinen

pe 31.05. klo 16.00 - 17.38 1h 38 minV film family

Monsteriperhe: Kukaan ei ole täydellinen
Luumäen perhe on oikeastaan aivan tavallinen perhe, mutta vaaran uhatessa he muuttuvat hirviöiksi hoitaakseen tilanteen. Monsteriperheessä on pikkuveli Max (ihmissusi), isosisko Fay (muumio), äiti (vampyyri) ja isä (Frankensteinin hirviö), ja apuna heillä ovat perheen kolme lemmikkilepakkoa. Brittiläinen seikkailu vuodelta 2021.

Flummelit

pe 31.05. klo 18.00 - 19.20 1h 20 minV film family

Kieri seikkailuun flummeleiden matkassa! Op ja Ed ovat flummeleita, ammoisilta ajoilta kotoisin olevia eläimiä, jotka kuuluvat luontoäidin kummallisimpiin päähänpistoihin: ulkonäöltään ne muistuttavat karvapeitteisiä donitseja. Sattuman saattelemana villikko Op ja epäluuluinen Ed lähtevät aikamatkalle kotoaan, vuoden 1835 Galápagossaarilta nykypäivän suurkaupunkiin, Shanghaihin. Betoniviidakon vilinässä he kuulevat kauhistuttavan uutisen: pian heidän lähtönsä jälkeen flummelit ovat hävinneet maan päältä ja koko laji kuollut sukupuuttoon! Op ja Ed ovat nyt rotunsa viimeiset, ja heidän on keksittävä keino flummeleiden pelastamiseksi varmalta tuholta. Uusi tuttavuus, etevä pieni koira Clarence tarjoutuu auttamaan heitä. Koko perheen animaation on ohjannut David Silverman (The Simpsons Movie, Monsterit Oy) ja käsikirjoituksesta vastaavat Simpsons-veteraanit Joel Cohen, John Frink ja Rob LaZebnik. Amerikkalainen komedia vuodelta 2021.

SingU

pe 31.05. klo 20.00 - 21.43 1h 43 minV film family

Kun showbisneksen päälle ymmärtävän koalan Buster Moonin teatteri uhataan sulkea, hän järjestää laulukilpailun, jossa paikalliset eläimet saavat tilaisuuden esittää kykyjään. Possu Rosita on kotiäiti, joka jätti nuoruutensa kunnianhimon taakseen, eikä ryhtynyt laulajaksi. Teini-ikäinen piikkisika Ash on punkrokkari vaihtoehtoista musiikkia soittavassa bändissä. Gorilla Johnny on isänsä Big Daddyn ohjaamana ryhtymässä tämän tavoin pankkiryöstäjäksi, mutta pyrkii jättämään rikollisen elämän taakseen. Kaikki nämä eläimet tavoittelevat unelmiaan ja tahtovat laulaa sydämensä kyllyydestä! Amerikkalainen perhe-elokuva vuodelta 2016.

He's Just Not That Into YouU

pe 31.05. klo 22.00 - 00.09 2h 9 minV film family

Muistatko sen tosi ihanan miehen, joka sanoi soittavansa... eikä sitten soittanutkaan? Ehkä hän kadotti numerosi. Ehkä hän on sairaalassa. Ehkä häntä pelottaa kauneutesi, älykkyytesi tai menestyksesi. Tai ehkä sinun tulisi vain muistaa: jätä se – älä tuhlaa aikaasi vääriin miehiin. Todellinen tähtikaarti – Ben Affleck, Jennifer Aniston, Drew Barrymore, Jennifer Connelly, Kevin Connolly, Bradley Cooper, Ginnifer Goodwin, Scarlett Johansson ja Justin Long – etsimässä rakkautta, ja saaden sinut nauramaan tässä fiksussa ja seksikkäässä romanttisessa komediassa, joka perustuu Sinkkuelämää tv-sarjan käsikirjoittajien Greg Behrendtin ja Liz Tuccillon menestysromaaniin. Jätä se! Älä tuhlaa aikaasi vääriin miehiin saa aikaan riemukkaita ahaa-elämyksiä, jotka jokainen deittailuviidakosta selvinnyt tunnistaa. Katso elokuva jonkun sellaisen kanssa jota haluaisit rakastaa. Amerikkalainen romanttinen komedia vuodelta 2009.

MortdecaiU

la 01.06. klo 00.15 - 01.57 1h 42 minV film family

Charlie Mortdecai on hurmaava taiteentuntija ja nautiskelija, jolla on kalliit elämäntavat. Hän ryhtyy yhdessä brittiläisen MI5-tiedustelupalvelun kanssa etsimään varastettua maalausta. Sanotaan, että se sisältää salaisen koodin, jonka avulla voi löytää huikean summan kätkössä olevia natsimiljoonia, ja Charlie vainuaa mahdollisuuden saada itselleen palasen tästä kakusta. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2015.

She's the Man

la 01.06. klo 02.00 - 03.40 1h 40 minV film family

Viola Hastings kuulee kauhukseen, että tyttöjen futisjoukkue lopetetaan. Kun portti poikien joukkueeseen ei muuten aukea, Viola päättää esiintyä veljenään Sebastianina, jonka oleskelu Lontoossa venähtää. Mutta pojan rooli ei olekaan ihan helppo vetää, etenkään kun kämppiksenä on söpö Duke, joka tosin on ihastunut kauniiseen Oliviaan, joka puolestaan ihastuu herkkään uuteen poikaan Sebastianiin. Elokuva perustuu löyhästi Shakespearen näytelmään Loppiaisaatto. Amerikkalainen romanttinen komedia vuodelta 2005.
Takaisin TV-oppaan etusivulle
Näytä kaikki kanavat

Suomen näppärin TV-opas.

Telsu Facebookissa

Pinnalla juuri nyt: La Promesa - Salaisuuksien kartano, Simpsonit, 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen, Muumilaakson tarinoita, Haluatko miljonääriksi?, Ivalo, Teho-osasto, Erikoisryhmä Hampuri, Elämäni Biisi, Jeopardy! Suomi

Ota yhteyttä Käyttövinkkejä Käyttöehdot Tietosuoja Evästeasetukset
Telsu.fi tv-ohjelmat © Mindmax Oy 2010-2020 Cloudcity