Paras. Teten ystävät Lilli ja Tomo tuntuvat olevan kaikessa parempia kuin Tete. Tete on pahoilla mielin ja miettii, missä hän voisi olla paras. Pian hän huomaa, että jokainen on paras omana itsenään.
Viikonloppu. Tuuri ja Pommo leikkivät koko lauantaipäivän isän kanssa. Pommo näkee pihalla erikoisen hyönteisen, mutta isä ei Tuuria jahdatessaan kuule, että Pommolla on asiaa hänelle.
Muurahaisten rakennustyöt. Tyynymajan rakentaminen ei ota onnistuakseen, kun ystävykset säheltävät omiaan ja haalivat tyynyjä itselleen. Saisiko muurahaisilta vinkkejä rakennuspuuhien tehostamiseen?
Todellinen taiteilija. Elvis innostuu maalaamaan koulun taidekurssilla, mutta teokset päätyvät taidehuijarille, joka laittaa teokset näytille omina töinään.
Tuuren pako. Kauko-ohjattava täytyisi saada pelastettua Aten kotoa. Tuure lupautuu hakemaan sen, mutta ensin hänen on huiputettava isäänsä, jolla on muita suunnitelmia.
Talviviljelyllä saadaan aikaista satoa. Puutarhuri Kristine Vesterlund kertoo parhaat talviviljelyvinkkinsä. Camilla kuvioi lasipurkkeja, Anders ja Jonas kokeilevat paneroitua juustoa ja Jim nikkaroi viljelylaatikon.
2/3. Pankkiryöstöjä ja takaa-ajoja. Volvo-Markkanen on noussut Pohjoismaiden tunnetuimmaksi rikolliseksi, jonka näyttävästi toteutetut ryöstöt pysyvät lehtien etusivuilla. Tanskalainen historiabloggaaja Regitze kertoo, millainen mies Markkanen oikein oli, ja miksi hänen isoisoisänsä pidätetään toistuvasti Markkasen tekemien ryöstöjen jälkeen.
3/8. Pitääkö jokaisella olla oma mökki vai voisiko mökin jakaa muiden kanssa? Kasper tutustuu kolmeen erilaiseen ratkaisuun: Airbnb-mökkiin, yleiseen mökkiin ja yhteismökkiin. Parad Media, 2020. (U)
6/8. Kone Man on Kalle Päätalon jalanjäljillä. Artsi esittelee metsäkoneen ja tekee Simolle rummut. Metsa Man yllättyy: "kaik män kuten uamulla suunnittelin". Räminäryhmä testaa soittoa ensimmäisen kerran täysilukuisena.
4/9. Tänään Jørgen ja Nikolaj ovat Ruotsissa majavajahdissa. He yrittävät päästä majavan luo melomalla, jotta saisivat sen ampumaetäisyydelle. Majavapihvit eivät kuitenkaan päädy lautaselle helposti, sillä villieläimet ovat arvaamattomia. (U)
5/5. Labradorinnoutaja Bertan äiti on Suomen älykkäin koira. Testit kertovat, onko piirre periytynyt Bertalle. Miten älykästä koiraa voi aktivoida arjessa? (U)
Pohjoismaista Suomessa kuolee eniten ihmisiä koirien hyökkäysten seurauksena. Suuret ja voimakkaat koirat ovat vakavimmissa tapauksissa yliedustettuina. Kukaan ei silti kanna vastuuta tilanteesta. Viranomaisia asia ei kiinnosta eikä tilannetta seurata. Markus Büngerille oli käydä todella huonosti, kun koira kävi hänen kimppuunsa. Toimittajat: Patrik Skön ja Anki Westergård.
4. tuotantokausi, osa 5/8. Frank on saanut käsiinsä tosi vanhan laitteen, jolla puhdistettiin ennen vanhaan viljelyskasvien rivit. Terien kunnostamiseen tarvitaan nyt sepän apua. Öölanninvehnän kylvöaika alkaa olla käsillä. (U)
Kausi 2, 5/6. Stefano ja Pietro kiipeävät tähystämään Matterhornin nousureittiä. Aki ja Äijä ovat Norjan Finnmarkissa kalassa Morganin perhokalastaessa heavy metal -ystäviensä kanssa maan eteläosissa. (U)
9/10. Ilman ruusuja ei synny romanttista puutarhaa, mutta millaisia kukkia ruusujen seuraan voi istuttaa? Tapaamme myös naisen, joka on hurahtanut täysin omaan kivipuutarhaansa. Norjalainen puutarha-ohjelma.
Osa 2/3. Keskikohta: Palefacen laulu sisällissodasta alkaa muotoutua. Lyhyt sota oli julma ja verinen. Onko nyt mahdollista tehdä laulu, johon molemmat osapuolet mahtuvat? (U)
2/3. Rahaa kuin roskaa. Harmony Sistersin uran kulta-aika sijoittui talvisodan ja vuoden 1956 välille. Valtosten siskokset ryhtyivät kokoaikaisiksi artisteiksi keskellä sodan kuohuja. Saksassa he tienasivat rahaa kuin roskaa nimellä Geschwistern Valtonen. Sodan jälkeen he loivat loisteliaan uran Ruotsissa. Peter Berndtsonin ja Tom Backmanssonin ohjelmasarja, 2002.
Ahvenanmaan kalkkipitoinen maaperä saa orkideat viihtymään. Täältä löytyy sellaisia harvinaisuuksia kuin suoneidonvaippa, pesäjuuri ja miekkavalkku. Oy Valokuvaaja Mika Rokka, 2009. (U)
Helena Östin lempeän haikeaan elokuvaan hyvästien jättämisestä ja luopumisesta on helppo samastua. Se kertoo tavallisesta kesämökistä, muistoista, paikoista ja niille antamistamme merkityksistä. T: Avanton Productions, 2023. (U)
Kesäiset tanssit Kangasalan Kisarannassa. Illan tanssittajina Sinitaivas, Maarit Peltoniemi ja Helmenkalastajat-orkesteri. Juontajina tuttuun tapaan Sari Tamminen ja Janne Kataja. (2008) (U)
Laulaja Mikael Konttisen seuraksi legendaariselle M1-studiolle saapuu Johanna Iivanainen. Mikä laulu on Johannalle erityisen tärkeä, ja mikä tarina siihen liittyy? (U)
Kausi 2, 4/16. Ihmisten puolue. Ihmisten puolue toteaa, että ilkivallan vastustamisessa ilkivallalla on tiettyä järkeä ja että kaikkia lakeja saa rikkoa, mutta vain vähän. (2009). (U)
Kausi 2, 5/6. Chelsea Manning. Chelsea Manning on USA:n historian kuuluisin armeijan tietovuotaja. Theroux viettää aikaa kansalaisaktivistin kanssa New Yorkissa ja Madridissa.
Uudessakaarlepyyssä asuva Leif Kronqvist on rakentanut korkealaatuisia jousisoittimia jo yli 20 vuoden ajan. Työ vaatii paljon kärsivällisyyttä ja tarkkuutta. Tähän mennessä Leif on rakentanut jo lähes sata viulua ja muuta jousisoitinta. Tie viulunrakentajaksi sai kuitenkin alkunsa hyvin dramaattisen tapahtuman kautta. Toimittaja: Mårten Wallendahl
Kausi 2, jakso 10/10. Varjoa vailla 2/2. Sorjosten ja Jaakkoloiden on myönnettävä, ettei menneisyys ole koskaan siellä, minne sen on jättänyt. Toisen kauden päätösjakso.
Yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä metallibändeistä esiintyi Ruisrockin Rantalavalla heinäkuussa 2014. Barbeque-teeman mukaan lavastetun keikkansa lisäksi mukana kosketinsoittaja Janne Wirmanin haastattelu. (U)
Psykopaatteja kuvataan usein hirviöiksi, mutta onko asia niin yksinkertainen? Gisle Agledahl tapaa ihmisiä, jotka ovat joutuneet elämään psykopaatin vaikutuksen piirissä. Ääneen pääsee myös niitä, joilla itsellään on psykopaatin piirteitä.