Voimistelua. Mama haluaa voimistella tänään ja panee jumppakasetin soimaan. Tete havahtuu omista touhuistaan ja tahtoo mukaan. Siitä seuraa hauska jumppatunti.
Hyvässä tallessa. Lari haluaisi esitellä Ilonalle ja Nooralle uuden pomppupallonsa, mutta palloa ei löydy mistään! Miten kadonneita tavaroita kannattaa etsiä, ja ennen kaikkea, miten tavaroita voi estää katoamasta?
Varjoarvoitus. Veikka on tullut aamulla koulun pihalle laittamaan viltin ihanan varjoisaan paikkaan, jossa on hyvä syödä lounasta yhdessä kavereiden kanssa. Lounasaikaan viltti ei olekaan enää varjossa.
Eläinetsivä. Kaupungissa järjestetään lemmikkien kykykilpailu, mutta juuri ennen tuomariston saapumista kisan osallistujat ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen! On aika ratkaista mysteeri.
Kivikauppiaat. Tytöt yrittävät harhauttaa miestä kaupittelemalla tälle kiviä. Sillä aikaa Tuure hiippailee taloon hakemaan kauko-ohjattavaa, mutta hänen huomionsa kiinnittyy johonkin muuhun.
Jim ja Jonas pohtivat auttamista ja talkootyötä samalla kun he nikkaroivat Tarja Boströmin puuliiteriin liukuoven vanhoista kuormalavoista. Anders valmistaa lanttulasagnea, ja Lee ompelee pellavasta pyyhkeitä ja tiskiriepuja.
8/8. Kauden viimeisessä jaksossa Kasperin unelmamökki alkaa hahmottua. Hän käy myös tutkimassa kahta pyöreää ja siirrettävää mökkiä, jotka ankkuroituvat tiukasti tulevaisuuteen. Parad Media, 2020. (U)
"Elämä pelloo pingistä" 3/8. Metsa Man pohtii päättynyttä parisuhdetta ja etsii eron tuoksinassa kadonnutta kihlasormusta. Kevään tullen tontille saapuu musta kaunotar, joka siirtää ajatukset uusille urille.
4/6. Isabella on opiskelija, joten hänellä ei ole varaa asua asunnossaan yksin. Hän on vuokrannut makuuhuoneen alivuokralaiselle ja nukkuu itse läpikulkutilassa keittiöön. Keyyo ja puusepäkolmoset ajattelevat tilaa kuutiometreinä neliömetrien sijaan ja luovat siitä asunnon helmen. Keyyo käy myös kylässä Emilian luona, joka asuu pakettiautossaan juuri siellä missä haluaa. Ruotsalainen sisustussarja. (U)
4/10. Vuosien työ puutarhassa kantaa hedelmää, ja vanhalla lampulla tunnelmaa voi vielä lisätä. Entä millainen on norjalaispuutarha, joka on saanut vaikutteita englantilaisesta puutarhaperinteestä? Norjalainen puutarha-ohjelma. (U)
Kuhmoisten Honkahovissa esiintyvät Anneli ja Anniina Mattila & V.I.P. sekä Myrskytuuli-orkesteri ja Antti Raiski. Kesäillan valssin juontajina Sari Tamminen ja Janne Kataja. (2009) (U)
Vieraina Paulus Arajuuri ja Perparim Hetemaj. Viki ja Köpi Futisshow on EM-kesän kovin jalkapalloshow, jossa intohimoiset futisvieraat hurmioituvat Ylen hauskimman duon kanssa EM-kisoista.