Ystävysten jääkaapissa on kaksi herkullista kakkupalaa, mutta heitähän on nyt kolme. Fantora ja Pivi päättävät, ettei kakku ole terveellistä pikkuvauvalle.
Miio floristina. Kukkakauppias Unna tuo floristin työvaatteensa pesuun. Unnan täytyy hoitaa kukkatoimitus kuningattaren linnaan, ja kaupalla tarvitaan tuuraajia. Miio, Sirkku ja Täplä ovat heti valmiina!
Siiveli voittaa. Siiveli riehuu luokassa, joten ope Kammola järjestää kilpailun monstereiden kesken. Siiveli haluaa voittaa, mutta huomaa pian, ettei voitto ole tärkeintä!
Paten erikoiskuljetus: maaginen jalokivi. Jokaisen oppilaan on vietävä kouluun jotain sellaista, joka on kuulunut omalle perheelle jo kauan aikaa. Meeran perhekalleus tulee erikoislähetyksenä Intiasta saakka.
Kaikkien seikkailujen sankari Reppu-Heppu kutsuu Sinut mukaan. Seikkailukone arpoo kartan, ja yhdessä selvitämme tehtävät ja laulamme matkalaulut. Seikkailuseurana Senja ja Jaakko sekä muusikot Isa-Eerika ja Janne.
Konstaapeli Kaarle. Kauko Väläys kaataa vahingossa vaunulastillisen pyykkiä liikenteen keskelle. Konstaapeli Anne Pamppu joutuu selvittelemään sotkuista tilannetta, eikä ehdi hoitaa muita töitään.
Kuumat paikat. Valtti on säilönyt vanhat keksintönsä Merkuriukselle tajuamatta, että niin lähellä Aurinkoa paikat lämpenevät tulikuumiksi. Ehtiikö keksinnöt pelastaa ennen kuin ne sulavat?
Perhoset. Pommo joutuu leikin ulkopuolelle, kun isompi naapurintyttö nappaa Tuurin omiin leikkeihinsä. Tuuri pyytää Pommolta anteeksi ja isommat palaavat leikkiin, jossa kaikki ovat mukana.
Kiinalainen varpushaukka. Ansala apureineen on vanginnut varpushaukan kehittimänsä tornadon avulla. Tornado kasvaa vaarallisen suureksi, ja myös Ansala itse tempautuu sen syövereihin.
Ankkurit ylös. Lola, Lyyti ja Hugo leikkivät merirosvoa aidolla aarteella: Lolan äidin korulippaalla. Pulut kuitenkin vaivihkaa sieppaavat korut, ja vain Patulla on rahkeet palauttaa arvotavarat oikealle omistajalleen.
Liput New Yorkiin. Mikko-vaari tulee vahtimaan lapsia ja lupaa tytöille hyvästä käytöksestä matkan New Yorkiin. Kun tytöt hoksaavat ettei lupauksella ole katetta, he vievät kiltteyden äärimmäisyyksiin.
Tien päällä. Vaari lähtee tapaamaan nuoruudenkaveriaan heidän lapsuutensa huvipuistoon ennen kuin puisto lakkautetaan. Sisarukset hyppäävät Vaarin matkailuauton kyytiin, ja kaikkien aikojen automatka voi alkaa!
Osa 9/12: Valassaaret. Merenkurkun luonto tarjoaa paljon mielenkiintoista katsottavaa, osuipa katse sitten taivaalle tai kanervikkoon. Merikotkat ja hämähäkit kilpailevat huomiosta herkullisen retkiruoan kanssa. (U)
Tule YleX Aamun kanssa mukaan Ilosaarirockiin 13.-14.7! Jenni Poikelus, Jere Pehkonen ja Mika Parikka esittelevät Ilosaaren parhaat artistit ja hauskimmat jutut. Lähetyksissä mukana mm. Haloo Helsinki, Sexmane ja Behm.
Kausi 1, 1/6. Arvotaan seuraava sketsi. Viralliset valvojat arpovat. Pikku-Pirkko lukee 7 päivää -lehteä. Miehet hississä. Rooleissa: Jope Ruonansuu, Mika Räinä, Jukka Toivonen. O: Rike Jokela. (2005) (U)
Kausi 1, 2/6. Dille Dong. Jullen ja Jallen tv-visailu. Lentokapteeni Saikkonen ja catering-moka. Rooleissa: Jope Ruonansuu, Mika Räinä, Jukka Toivonen. O: Rike Jokela. (2005) (U)
Kausi 1, 4/6. Yöunet talteen. Pizza-Peku ja tyhjä pizzalaatikko. Eestinkielinen radiolähetys. Kirjailija Pepe Puputin haastattelu Elämän kuilu-ohjelmassa. R: Jope Ruonansuu, Mika Räinä, Jukka Toivonen. O: Rike Jokela. (2005) (U)
Kausi 1, 6/6. Everstin aikataulu. Eversti ei halua rokotusta. Sivupersoonamies Risto tekee autokaupat. Pieru hississä. Rooleissa: Jope Ruonansuu, Mika Räinä, Jukka Toivonen. O: Rike Jokela. (2005) (U)
Kausi 2, 1/6. Textaa Södechattiin. Maksalla on asiaa. Sivupersoonamies Risto ja huollettu auto. Harrin Bemari vie liikaa bensaa. Rooleissa: Jope Ruonansuu, Mika Räinä, Jukka Toivonen. O: Rike Jokela. (2006) (U)
Kausi 2, 2/6. Menee niin hyvin, että heikottaa. Olisko Remulla keikkaa? Ranen & Ranen virka-asiat. Pera Teutti auttaa Pattijoen miestä. Tä-uutiset ja sää. Rooleissa: Jope Ruonansuu, Mika Räinä, Jukka Toivonen. O: Rike Jokela. (2006) (U)
Kausi 2, 3/6. Ei Venäjällä selviä kännistä. Radio Kuutosen juontajat tiivistävät. Seppo Kalevin autoliike. Bisnesmiehet. Rooleissa: Jope Ruonansuu, Mika Räinä, Jukka Toivonen. O: Rike Jokela. (2006) (U)
Kausi 4, 2/10: Piraatit. Piraattivillitys johtaa laajamittaisiin basistien irtisanomisiin. Tanssilavat tyhjenevät ja humppa lakkaa soimasta, mikä uhkaa yhteiskuntarauhaa. T: Yellow film & Tv. (U).
Kausi 4, 3/10: Vox Repomies, Vox dei. Kontiovaara lopettaa aamutelevisiossa ja hakee Pasilan poliisiaseman johtoon. Repomies ei pärjää epäolennaisuuksiin keskittyvässä mielikuvien politiikassa. T: Yellow Film & TV. (U).
Don Huonojen keikka Ilosaarirock 2024 -festivaalilta. Bändi perustettiin 35 vuotta sitten, ja tänä vuonna taitava klassikkoyhtye on tarjoillut legendaariset suomirockhittinsä energisellä lavashow'lla höystettynä.
Kausi 1, 4/8. Ei tänne olla jarrutteleen tultu. Tiian Akaan kisassa ei dramatiikkaa puutu. Milja pääsee formulan rattiin. Noora on boudoir-alusvaatemalli. Elena valmistautuu ensimmäiseen SM-koitokseensa testeillä.
Tule YleX Aamun kanssa mukaan Ilosaarirockiin 13.-14.7! Jenni Poikelus, Jere Pehkonen ja Mika Parikka esittelevät Ilosaaren parhaat artistit ja hauskimmat jutut. Lähetyksissä mukana mm. Haloo Helsinki, Sexmane ja Behm.
Rock'n'roll toi tulleessaan myyttisen americanan osaksi suomalaista nuorisokulttuuria. Amerikka on ollut suomalaisille rockin tekijöille ihailun ja vihan kohde, fantasiamaa ja inspiraation lähde. (U)
Kertomus musiikista, ystävyydestä ja rakkaudesta sekä ravintolasta, joka hetken sykkii 50-luvun suolaisen Kotkan huvielämän keskuksena. Pääosissa: Mikko Leppilampi, Maria Ylipää. O: Pekka Mandart. T: Mandart Production (2004). (U)
7/10. Intergalaktiset valtasuhteet. Hahmotellaan minuutta, ylireagoidaan sekä huomataan, minkälaista on olla ainoa sinkkunainen häävieraiden joukossa. (U)
Yle Uutisten brändifilmissä keskiössä ovat suomalaiset, jotka tunnetusti luottavat yhteiskuntaan, ystäviinsä ja etenkin naapuriinsa. Ehkä juuri siksi meillä on myös maailman luotetuimmat uutiset.
YleX Esittää: Ilosaarirock 2024 - lauantain parhaat
la 13.07. klo 21.00 - 01.07 4h 7 min
Lähde Ilosaarirockiin YleX Aamun kanssa! Poikelus, Pehkonen ja Parikka raportoivat festivaalin syövereistä ja haastattelevat artisteja. Lavalla esim. Haloo Helsinki, Sexmane ja Blind Channel.