Autounelmia ja unelma-autoja. Kausi 5, 9/17. Elvistä ihaileva The Voice -valmentaja ja kantrimuusikko Blake Shelton pääsee Elvikselle kuuluneen lavapakun rattiin, koomikko Norm MacDonald opettelee ajamaan ja Jay osallistuu edulliseen rata-autokisaan.
Naarastiikeri Nicola. Nicola on päättänyt saattaa Moiran vastuuseen onnettomuudesta, eikä Jimmykään säästy höykytykseltä. Amatöörietsivä Lydia ahmii murhajulkaisua ja löytää johtolangan. Claudetten vierailu saattaa Manpreetin kauhuksi venähtää.
Kipua on monenlaista. Nicola hakee oikeutta niin epätoivoisesti, että hänen tyttärensäkin kärsii. Manpreetillä on miettimistä anopin salaperäisissä selkävaivoissa, ja Charity epäilee Gailin motiiveja hänen poikansa suhteen.
Sininen mekko. Kausi 1, 24/ 30. Sininen mekko. Sannalla on tunteikas päivä edessä, eikä vähiten siksi, että kaksi miestä jää kokkaamaan hänelle unelmien illallista. Myös päivätorkuille kolmenkimpassa löytyy aikaa.
Mikkihiiri ja Kaurismäki. Kausi 1, 23/ 30. Mikkihiiri ja Kaurismäki. Sannan lempiharrastukisiin kuuluu improteatteri ja mikä olisikaan parempi tapa testata heittäytymiskykyä kuin pikakurssi improvisaation ihmeelliseen maailmaan.
Keravan Hollywood. Kausi 2, 7/11. Keravan Hollywood. Petri ja Sanae toteuttavat unelmansa hulppeasta 600 m2 kodista. Jättiprojekti vaatii uhrauksia eikä onnettomuuksilta vältytä, vaikka Petri on rakennusalan ammattilainen.
Jalkatyyny, lentokone ja kukkaro. Kausi 4, 23/30. Jalkatyyny, lentokone ja kukkaro. Aarrepajalla uuden elämän saavat elämää nähnyt jalkatyyny, pommikoneen lentäjän tekemä lentokoneen pienoismalli ja hopeinen kukkaro. Englantilainen realitysarja.
Kausi 16, 8/8. Kuka kruunataan Vuoden sketsihahmoksi? Putouksen suuren finaali-illan tähtivieraina nähdään mm. vanhoja Putous-konkareita, YleX:n juontajat ja Windows95Man! Lähetyksen juontaa Niina Lahtinen.
Finn, miehistä parhain. Deacon sulattelee Laurenin kertomaa ja miettii, mitä se oikein tarkoittaa. Lauren voi vain toivoa, että mies tekee väärän johtopäätöksen. Hope luotaa Finnin tuntoja ja ihastelee tämän täydellistä omistautumista perheelleen.
Pirteä potilas. Manpreet epäilee, että Claudette teeskentelee kipujaan, joten anopin ja miniän yhteenotto on väistämätön. Nicola keksii uuden tavan kostaa Moiralle. Wendy ja Bob viettävät romanttista päivää lintubongauksen merkeissä.
Pikku perhe. Chloe hermoilee vauvan tärkeää lääkärintarkastusta. Mack lähtee tueksi sairaalaan, mikä aukaisee Charityn haavat. Charles ja Manpreet pakottavat Claudetten puhumaan ongelmistaan. Bellen ja Tomin suhde etenee vauhdilla.
Leffailta ja pikkusisko. Kausi 10, 3/14. Per Ivarin mökistä palaa sulake. Paikalle saadaan sähköasentaja, joka lepertelee koko ajan puhelimessa. Terje saa vieraan, jota Eva alkaa vokotella, mutta se johtaa vain sisarusten riitelyyn.
Bunkkeritalo kukkulalle. Kausi 2, 4/6. Bunkkeritalo kukkulalle. Petra ja Jakob haluavat rakentaa mäen laelle ison talon, johon tulee betoninen, puinen ja lasinen osa. Riittävätkö voimat ja budjetti? Ruotsalainen rakentamisen ohjelma.
Elinkautinen. Kausi 1, 4/4. Jaksossa päästään seuraamaan Laivaston sukeltajien uskomatonta etsintäoperaatiota, jonka tuloksena Härmäläinen löydettiin Airiston pohjasta. Ääneen pääsee myös Ilpo Härmäläisen poika.
Kaikki se kärsii.... Kausi 1, 3/4. Rikosylikonstaapeli Tanika Malik ottaa naiset poliisin neuvonantajiksi, ja murhien tutkinta jatkuu. Medaljonkien viesti saa jatkoa, kun löytyy kolmas uhri. Kuka on tekijä, kun epäillyillä on vedenpitävä alibi?
Sapiskaa ja käärmehuutoja.. Kausi 1, 5/10. Tänään sanansaattajien on vaikea pysyä tuolissaan, kun käsitellään sapiskan etymologiaa. Nousiaisen, Kyrön, Saarikiven ja Pääskysaaren vieraana muusikko Paleface.
Viinapiru. Kausi 1, 5/6. Jaksossa etsitään syitä, mikä sai Matin Juomaan. Hän voitti pelkonsa hyppyrimäessä, mutta päihteitä hän ei selättänyt. Hän kävi jatkuvaa taistelua viinapirulaiseksi kutsumaansa vihollistaan vastaan.
Elinkautinen. Kausi 1, 4/4. Jaksossa päästään seuraamaan Laivaston sukeltajien uskomatonta etsintäoperaatiota, jonka tuloksena Härmäläinen löydettiin Airiston pohjasta. Ääneen pääsee myös Ilpo Härmäläisen poika.
Jacqueline, osa 2. Kausi 9, 4/8. Maria yrittää auttaa nuoren äidin Fannyn ulos suhteesta epäillyn kanssa ja toivoo samalla Fannyn voivan auttaa ratkaisemaan jutun.
Eero Lehtimäki. Kausi 7, 7/14 Heräsitkö aamulla ärsyttävään meteliin? Ei mekään. Täällä ihan rauhassa pohditaan juttuja. Ruudussa Jenni Pääskysaari, Miika Nousiainen, Tuomas Kyrö ja Kari Hotakainen. Vieraana kapellimestari Eero Lehtimäki.
Pekka Pouta. Kausi 1, 2/12. Pekka Pouta sinnittelee armottomia jahtaajia vastaan tietovisassa. Illan kisaajat yrittävät kartuttaa lomakassaa, mutta jahtaajien tietoviisas kolmikko Besserwisser, Herra Arkisto & Terävä tarjoaa kylmää kyytiä