Hajusyöppö. Kun roska-astia haisee pahalta, Maunon äiti poistaa hajut aineella, jonka nimi on Hajusyöppö. Mauno ei kuitenkaan halua sen ahmaisevan omia lempituoksujaan.
Märkää maalia. Kun toiset lähtevät rannalle, Viuhu jää valmistelemaan yllätystä. Hän aikoo maalata työkoneet ja lopulta myös tallin lattian. Pahaksi onneksi myrsky alkaa nousta ja sadepilvet vyöryvät kohti päämajaa.
Paras metsä. Viilumetsän väki on ollut ankaran flunssan kourissa, eikä kukaan ole ehtinyt pitämään paikkoja siistinä. Samaan aikaan paikalle saapuu Maailman paras metsä -kilpailun tuomari.
Omaa tietä. Taran isä ihastelee Jonin ja Salaman taitoja niin vuolaasti, että kehut kihahtavat Jonin hattuun. Kun Dinoremmin olisi aika tehdä yhteistyötä, Joni uskoo hoitavansa hommat paremmin yksin Salaman kanssa.