Kausi 5, 8/8. Jaksamisen rajoilla. Karoliinan potilaina suloinen löytökissa ja islanninhevosen varsa. Kialla ja Sarilla viimeiset navettakäynnit. Kandien työputki on ollut vaativa, mutta kaikkien katse on kirkkaana tulevaisuudessa. (U)
2/6. Edessä aukeaa Suomen ehkä koskemattomin erämaa ja sen korkein huippu, joka tunnetaan myös joulupukin kotina. Lähellä sijaitsee myös Nuorttin jylhä kanjoni. Matka taittuu liukulumikengillä. (U)
Matkapuhelinmasto kaadettiin, vesitorniin murtauduttiin ja sairaalan tietojärjestelmiä häiritään. Onko infrastruktuurimme turvassa? Olivia Din Belle haastattelee sotatieteiden tohtoria, kansanedustaja Jarno Limnélliä.
Hamasin poliittinen johtaja Ismail Haniyya murhattiin Iranissa. Voiko salamurha laajentaa Lähi-idän sotatilannetta uusille alueille? Studiossa vieraileva johtava asiantuntija Olli Ruohomäki Ulkopoliittisesta instituutista ja ulkomaantoimittaja Pertti Pesonen. Kokaiinin käyttö on kasvanut jyrkästi Suomessa. Mitä siitä seuraa? Keskustelemassa rikoskomisario Hans Fagerström keskusrikospoliisista, tutkija Aleksi Hupli Tampereen yliopistosta ja raittiusvaikuttaja Hanna Tikander. Juontajana Petri Raivio. #yleastudio
Komedia Lapatossusta ja Vinskistä, jotka ryhtyvät hoitamaan Vinskin perimää sekatavarakauppaa. O: Toivo Särkkä. N: Aku Korhonen, Kaarlo Kartio, Anna-Kaarina, Laila Rihte, Onni Korhonen. (1940) (Mv)
Norjalainen 20-vuotias Emilie unelmoi tulevansa rumpaliksi ja lähtee opiskelemaan musiikkia Toneheim-kansanopistoon. Emilien isä kuvasi dokumenttielokuvan siitä, kuinka hänen Down-tyttärensä muutti kotoa ja aloitti itsenäisen elämän. Kuinka muut opiskelijat suhtautuvat Emilien tuloon? Ohjaaja: Kristoffer Carlin, Norja 2019. (U)
Maisaa surettaa, kun nallen tassu on irronnut. Laura keksii ratkaisun, jolla nalle saadaan taas terveeksi ja piirileikkiin mukaan. Maisan ja Lauran kanssa opitaan tunteisiin ja lapsen arkeen liittyviä viittomia.
Tässä jaksossa Kesätyökriitikot ja oman elämänsä masterchefit Samuli ja Alexi tarjoilevat aimo annoksen vauhdikkaita hetkiä keittiössä höystettynä ripauksella huumoria, suoraan hampurilaisravintolasta!
Tässä jaksossa Kesätyökriitikot ja oman elämänsä masterchefit Samuli ja Alexi tarjoilevat aimo annoksen vauhdikkaita hetkiä keittiössä höystettynä ripauksella huumoria, suoraan hampurilaisravintolasta!
Näyttelijä, laulaja Pirkko Mannola elää 85-vuotiaana aktiivista elämää. Miten itselleen voi rakentaa hyvän vanhuuden ja miten varautua tulevaan? Pirkko Mannolaa haastattelee Wali Hashi.
Maatalouden historiaa 4/4: Talonpoikainen elämänmuoto. Maatalous on muuttunut kokonaisvaltaisesta elämäntavasta maan tarkimmin säädellyksi elinkeinoksi. (U)
Yle Uutiset toimittaa uutislähetyksiä TV1:ssä ja Areenassa varhaisesta aamusta alkaen. Illan päälähetykset klo 18:00 ja 20.30 kokoavat sinulle päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta.
Yle Uutiset toimittaa uutislähetyksiä TV1:ssä ja Areenassa varhaisesta aamusta alkaen. Illan päälähetykset klo 18:00 ja 20.30 kokoavat sinulle päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta.
3/6. Peltsi on saanut vihjeen, että kevättulvien täyttämät kosket ovat elämys vailla vertaa. Mukaan lähtee luottomeloja Tom Nylund. He pakkaavat kanootit kirjaimellisesti reppuun ja suunnistavat kohti tulvahuippuja. (U)
Poplaulajan Petokesä 2016 -kiertue alkoi YleXPopista Lahdesta. Keikalla nähtiin räjähtävä tanssishow ja kuultiin mm. Tuiskun hittibiisit Party, Keinutaan ja Hyökyaalto.