6.45 Ukrainan eteneminen Venäjälle 7.15 Tunnin juna 7.45 Suomen kuningattaret 8.15 Sukupuoli urheilussa 8.45 Säilöntämenetelmät haltuun 9.15 Väärinymmärretty vammaisuus 9.50 Lauri Porra ja taiteiden yö
Yhdellä iskulla. Dan ja Amelia ovat pitkästä aikaa huolettomalla tuulella, mutta Lloydin juttu ei olekaan ihan loppuun käsitelty vielä. Victor rohkaisee Naomia hyödyntämään Vinnyn hyväntahtoisuutta rahahuolissaan.
Kovistelua kielletyistä tunteista. Ridge kertoo uusimmat Sheilaa koskevat uutiset Ericille ja Donnalle. Brooke läksyttää Zendeä RJ:n pettämisestä. Syyllisyyden painama Luna vuodattaa tuntojaan ymmärtäväiselle RJ:lle ja tekee järkyttävän havainnon.
Joulujuhla. Kausi 1, 10/10. Sarin suuri idoli saapuu koulun joulujuhlaan ja Sari haluaa tehdä vaikutuksen. Henkka tekee vihdoin aloitteen Markuksen suhteen.
Nupit kaakkoon. Kausi 4, 1/10. Nupit kaakkoon. Ammattikokit astelevat MasterChef-keittiöön. Ketkä kolme joutuvat jättämään kilpailun ennen kuin se ehtii edes kunnolla alkamaan? Tuomareina Kape Aihinen, Henri Alén ja Tommi Tuominen.
Uudiskohde kotoisaksi. Kausi 6, 5/10. Niko janoaa persoonallisempaa kotia. Haastetta tuo asunto, jossa kaikki on uutta ja muutokset on tehtävä olemassa olevaa säästäen. Niko toivoo kodin muuntautuvan tunnistamattomaksi.
Makumatka. Kausi 2, 7/16. Makumatka. Tunnettu kulinaristi löydetään sullottuna ginitynnyriin. Charlien, Rexin ja kumppaneiden avuksi tapausta selvittämään tulee ranskalainen rikostutkija. Kanadalainen poliisisarja.
Lindalla on myyräkuume. Jakso 4613 Lindalla on myyräkuume. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta.
Miniän määräys. RJ:ltä ei heru kiitosta Brookelle, joka on omin päin sekaantunut poikansa ja Zenden riitaan. Steffy antaa jälleen kerran Sheilan kuulla kunniansa, ja Luna on hermoromahduksen partaalla ostettuaan raskaustestin.
17.30 Trumpin ulkopolitiikasta meillä on kokemusta, mutta mitä Harrisin ulkopolitiikasta tiedetään? 17.40 Tuleeko Suomen viileydestä valttikortti, kun Eurooppa kuumenee sietämättömäksi?
Siipeilijöiden sukua, osa 1/2. Victor rohkaisee Naomia nauttimaan Vinnyn anteliaisuudesta - ja aikoo toki hyötyä siitä itsekin. Poliisit kuulustelevat Dania. Leyla ei siedä Naten ja Tracyn lemmenpesässä asumista ja päättää muuttaa heti pois.
Tämä tietää sotaa. Jakso 4614 Tämä tietää sotaa. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta.
Heitä vettä mahdollisimman kauaksi. Kausi 5, 3/12. Luvassa on suoritusten kirjo, ja myös aika paljon autoilua. Entä mikä on muuttunut kartanolla 5,5 minuutissa? Vierailijana Olga Temonen.
Kohtalokas festivaali. Kausi 6, 7/8. Uusi todistajanlausunto palauttaa vanhan murhajutun uuteen tarkasteluun. Ryhmä pyytää avukseen komisario Mooneyn, joka auttaa ilomielin.
Perinnönjako. Kausi 1, 2/8. Perinnönjako. Sara Poikkipää perii Brita Nelihangalta isänsä maat takaisin. Saralle selviää, että Pieti Nelihanka on hänen velipuolensa. Rouku yrittää tuhota testamentin ja Britan tahdon toteutumisen.
JFK Revisited. Tehtyään 30 vuotta sitten elokuvan JFK:stä Oliver Stone tarkastelee Kennedyn murhaa uudelleen nyt, kun todisteet eivät enää ole salaisia.
Benjamin Böhm. Kausi 1, 2/8. Benjamin Böhm. Benjaminin syntymäpäiväjuhlat. Benjamin kertoo, miten on saanut nelikon miljoonat suojattua verottajalta. Hasse kehittää Kimin kanssa juonen, jotta Kimin ei tarvitse panna vaimoaan.
Makumatka. Kausi 2, 7/16. Makumatka. Tunnettu kulinaristi löydetään sullottuna ginitynnyriin. Charlien, Rexin ja kumppaneiden avuksi tapausta selvittämään tulee ranskalainen rikostutkija. Kanadalainen poliisisarja.
Kari Lumikero. Kausi 7, 13/14 Tämmöstä tää sitten on kun otetaan kirjailijoita kammioistaan TV-ruutuun puhumaan. Paneelissa istuu Jenni Pääskysaari, Miika Nousiainen, Tuomas Kyrö ja Kari Hotakainen. Vieraana toimittaja Kari Lumikero.
Semifinaalihan se siinä!. Kausi 9, 9/10. Semifinaalihan se siinä! Leipurit hikoilevat helteessä eikä vain vaativien tehtävien vuoksi. Focacciasta muotoutuu maisemataulu ja keksien sisään rakentuu herkullinen mutta haastava charlotte-kakku.