Kausi 8. Osa 20. Aikamatkustajia. Ted kertoo lapsilleen illasta 45 päivää ennen äidin tapaamista - mitä tapahtui, ja mitä hän tekisi nyt toisin. Amerikkalainen komediasarja.
Kausi 2. Osa 8. Raivoisa Bender. Bender joutuu tappeluun elokuvateatterissa ja kiinnittää robottiotteluliigan johtohahmon huomion. Tuota pikaa Bender on tähti, mutta menestys ei ole ikuista. Amerikkalainen animaatiosarja.
Kausi 2. Osa 9. Komea kyklooppi. Leela tapaa netissä komean lajitoverinsa ja lähtee hänen kotiplaneetalleen. Kyklooppirodun elvyttäminen alkaa kiehtoa Leelaa, mutta Fry ei ole vakuuttunut kosijan motiiveista. Amerikkalainen animaatiosarja.
Kausi 4. Jakso 21. Rovaniemellä Salli ja Jänkälä valmistautuvat nuorisovalvontaan kesän viimeisinä viikonloppuna. Muoniossa ylikonstaapeli Oja ja Brännare kohtaavat uhkarohkeasti ajavan espanjalaisen turistibussin. Loppuvuorosta tyhjenevä bensatankki meinaa yllättää ikävällä tavalla.
Kausi 4. Jakso 22. Rovaniemellä Jänkälä ja Katajamäki nauttivat lämpimästä kesä-yöstä, mutta se tuo myös paljon tehtäviä. Partio päättyy selvittämään mahdollista pahoinpitelyä ja baarista poistettu asiakas käy hankalaksi.
Pettämätön vainu. Teollisuusalueelle piiloutuneen miehen taustat yllättävät Rovaniemen poliisipartion. Rahaton nainen haluaa yöksi putkaan. #lapinpoliisit
Kausi 3. Jakso 23/24. Toraisa taulu. Alexin kuvataideprojekti edellyttää perheeltä liikkumatta olemista, mutta onnistumisesta ei ole takeita keskinäisten riitojen leimahdettua. Amerikkalainen komediasarja.
Kausi 3. Jakso 24/24. Synnytyssairaalan saippuadraama. Cameron ja Mitchell lähtevät hakemaan vastasyntynyttä adoptiolastaan, mutta päätyvät todistamaan perin kummallista näytelmää. Amerikkalainen komediasarja.
Kausi 8. Osa 19. Linnake. Barney ja Robin aikovat myydä Barneyn asunnon. Lilyn työ vie paljon aikaa, ja Marshall kokee jäävänsä paitsioon. Amerikkalainen komediasarja.
Kausi 8. Osa 20. Aikamatkustajia. Ted kertoo lapsilleen illasta 45 päivää ennen äidin tapaamista - mitä tapahtui, ja mitä hän tekisi nyt toisin. Amerikkalainen komediasarja.
Kausi 10. Jakso 20. Äiti ja tytär. Jake ottaa mallia setävainaansa taipumuksista ja pettää tyttöystäväänsä tämän tyttären kanssa. Walden ja Bertha ovat riemuissaan vauhdikkaan perhedraaman käänteistä. Amerikkalainen komediasarja.
Kausi 10. Jakso 21. Eron tuskaa. Lyndsey päättää jättää Alanin, eikä Alan osaa käsitellä epäonneaan vaan heittäytyy täysin harhaiseksi. Amerikkalainen komediasarja.
Kausi 4. Jakso 1/24. Isäksi ikämiehenä. Jay täyttää 65 vuotta ja saa kuulla tulevansa jälleen isäksi. Cameron ja Mitchell ottavat raskaasti päätöksen luopua adoptiohaaveista. Amerikkalainen komediasarja.
Kausi 4. Jakso 2/24. Putket poikki. Phil valmistautuu vasektomiaan, mutta kaikki ei sujukaan odotetulla tavalla. Cameron etsii elämäänsä uutta sisältöä Lilyn aloitettua esikoulun. Amerikkalainen komediasarja.
kausi 6. Jakso 7/12. Kymppitonnin illan vihjeet hämmentävät ja hymyilyttävät. Niitä esittämässä Pete Parkkonen, Peter Nyman, Mira Luoti, Viki Eerikkilä ja Katja Lappi. Pokkaansa yrittää pitää Cristal Snow.
Kausi 2. Osa 11. Hermesin uraputki. Hermes joutuu palkalliselle lomalle. Tilalle tulee tiukkaakin tiukempi byrokraatti, joka yllättäen ihastuu Fryhin. Romanssilla on kuitenkin ikävät seuraukset - Benderille. Amerikkalainen animaatiosarja.
Kausi 2. Osa 10. Oma kloonini. Professorin 150-vuotispäivät saavat hänet miettimään elämän rajallisuutta. Kun seuraajaksi valittu klooni ei vastaa toiveita, päättää professori poistua elävien kirjoista. Amerikkalainen animaatiosarja.
Kausi 8. Osa 21. Kaikki tiet vievät Roomaan. Kapteeni haluaisi ottaa Lilyn mukaansa Roomaan. Barney haluaa nähdä hääsuunnittelijansa takin alle. Amerikkalainen komediasarja.
Kausi 8. Osa 22. Bro mitzvah. Barneylla on suuret odotukset polttareidensa suhteen. Kaikki ei kuitenkaan mene niin kuin hän oli kuvitellut. Amerikkalainen komediasarja.
Kausi 10. Jakso 22. Vastustamaton takamus. Erosta toipuva Alan tutustuu viehättävään nuoreen naiseen, jonka kotona odottaa todellinen jymy-yllätys. Amerikkalainen komediasarja.
Kausi 10. Jakso 23. Autoretki. Jake ilmoittaa lähtevänsä Japaniin, joten Alan haluaa tehdä yhdessä ikimuistoisen retken ennen sitä. Walden ihastuu tapailemansa naisen isoäitiin. Amerikkalainen komediasarja.
Kausi 4. Jakso 3/24. Kouluhuolia. Haley lähtee collegeen, ja Lily aloittaa esikoulun. Myös Jay ja Gloria joutuvat oppitunnille Mannyn patistamina. Amerikkalainen komediasarja.
Kausi 4. Jakso 4/24. Hovimestarin pako. Phil on ikionnellinen Luken innostuttua taikuudesta. Glorian kuorsaaminen alkaa vaatia veronsa. Amerikkalainen komediasarja.
Kausi 10. Jakso 9/24. Kun CalTechin geologi Bert voittaa MacArthur Genius Fellowship -palkinnon, Sheldon on valtavan kateellinen. Howard löytää kaukosäätimen vanhaan Stephen Hawking toimintafiguuriinsa.
Kausi 10. Jakso 10/24. Leonard ja Sheldon alkavat riidellä yhteisestä omaisuudestaan. Raj ja Stuart taistelevat siitä, kummasta on enemmän hyötyä Bernadetten raskauden viimeisinä viikkoina.
Kausi 2. Osa 12. Meren syvyyksissä. Planet Expressin väki lähtee meren ulapalle kalastamaan, mutta alus päätyy Atlantin pohjaan. Kun Fry luulee nähneensä merenneidon, muut uskovat hänen seonneen. Amerikkalainen animaatiosarja.
Kausi 2. Osa 13. Houkutteleva tarjous. Leelan ainoa silmä sokeutuu, mikä vaikeuttaa työntekoa. Bender liittyy robottimafiaan, mutta joukkion seuraava ryöstökohde liippaa turhan läheltä. Amerikkalainen animaatiosarja.
Kausi 11. Jakso 1. Nakertaja. Alanin, Waldenin ja Evelynin elämä mullistuu, kun Charlien kauan kadoksissa ollut tytär saapuu vierailulle. Tyttären käytöksen perusteella sukulaisuudesta ei ole epäilystäkään. Amerikkalainen komediasarja.
Kausi 11. Jakso 2. Vanha suola janottaa. Jenny muuttaa Waldenin painostuksesta isoäitinsä luo. Parisuhteessa elävä Lyndsey tunnustaa himoitsevansa Alania. Amerikkalainen komediasarja.
Kausi 10. Jakso 13/24. Kun Pennystä tuntuu, että Leonard pitää häntä itsestäänselvyytenä, hän lähtee viettämään kylpyläviikonloppua Amyn kanssa ja jättää Sheldonin solmimaan rauhaa. Howard ja Raj yrittävät korjata lastenhuoneen narisevan lattialaudan.
Kausi 6. Jakso 13. 118 kiirehtii pelastustehtäviin hätätapauksissa, joihin liittyvät sisäpyöräilytunti, kampaamo ja noloon asemaan päätynyt aviopari. Buck huomaa omaavansa uusia kognitiivisia kykyjä kokemansa salamaniskun jälkeen. Hen ja Karen huolestuvat saatuaan tietää Dennyn tavanneen biologista isäänsä kertomatta heille. Maddie ja Chimney värväävät Athenan ja Bobbyn auttamaan epäilyttävän naapurin suhteen.
Kausi 10. Jakso 22. Vastustamaton takamus. Erosta toipuva Alan tutustuu viehättävään nuoreen naiseen, jonka kotona odottaa todellinen jymy-yllätys. Amerikkalainen komediasarja.
Kausi 10. Jakso 23. Autoretki. Jake ilmoittaa lähtevänsä Japaniin, joten Alan haluaa tehdä yhdessä ikimuistoisen retken ennen sitä. Walden ihastuu tapailemansa naisen isoäitiin. Amerikkalainen komediasarja.
Kausi 2. Osa 12. Meren syvyyksissä. Planet Expressin väki lähtee meren ulapalle kalastamaan, mutta alus päätyy Atlantin pohjaan. Kun Fry luulee nähneensä merenneidon, muut uskovat hänen seonneen. Amerikkalainen animaatiosarja.
Kausi 2. Osa 13. Houkutteleva tarjous. Leelan ainoa silmä sokeutuu, mikä vaikeuttaa työntekoa. Bender liittyy robottimafiaan, mutta joukkion seuraava ryöstökohde liippaa turhan läheltä. Amerikkalainen animaatiosarja.
Kausi 1. Jakso 2/13. Mies herää Mumbaissa ja huomaa, että häneltä on viety munuainen. Myös hänen ystävänsä on kadonnut. IRT epäilee asiassa olevan muutakin kuin laitonta elinkauppaa.