Kausi 2. Isot jalanjäljet. Iso Pupu lähtee Saukon avuksi purolle. Sillä aikaa Pikku Pupu ja Pikku Hiiri löytävät lumesta kummalliset, monijalkaisen otuksen jäljet.
Miio risteilykapteenina. Risteilyaluksella voi tehdä monenlaisia töitä, ja kaikki kaverukset saavat itselleen sopivat tehtävät. Miio kuitenkin innostuu liikaa ja haluaisi kokeilla vähän kaikkea.
Leikkipuun maalaus. Rouva Kierosarvi maalaa leikkipuuta, ja varoittaa monstereita, ettei siinä saa leikkiä ennen kuin maali on kuivaa. Määpällä on kuitenkin metkut mielessään.
Paten erikoiskuljetus: jättikakku. Lissun ikävöidessä isäänsä tohtori Kilpinen ja Sara suunnittelevat hänelle yllätysjuhlia. Juhliin on tilattu jättiläiskakku.
Kaikkien seikkailujen sankari Reppu-Heppu kutsuu Sinut mukaan. Seikkailukone arpoo kartan ja yhdessä selvitämme tehtävät ja laulamme matkalaulut. Seikkailuseurana Iina ja Jaakko sekä muusikot Isa-Eerika ja Janne.
Kaarle radiossa. Herra Herkkupullan pitäisi tehdä radio-ohjelmaa, mutta hän on sairastunut pahaan flunssaan. Kaarle ja lordi Nukkasukka lähtevät viemään hänelle lääkkeitä, mutta päätyvät itse mikrofonin taakse.
Trampoliini. Rontti leikkii Tuurin ja Pommon kanssa trampoliinilla ennen töihin lähtöä. Kun hän vihdoin pääsee lähtemään, hän antaa Tuurille tärkeän tehtävän.
Remmi vaientaa vikinän. Pormestari Ruokola pyytää Rollen kaupungintalolle selvittämään omituisen vikinän alkuperää. Käy ilmi, että kaupungintalossa on luvattomia asukkaita.
Patun joulukiireet. Jouluaattoon on enää muutama päivä, ja Lola lupaa isälle olevansa kiltisti. Patu-raukka joutuu estämään vahingon toisensa jälkeen, vaan kuinka käy, kun vaarassa on itse Joulupukki?
Sisällöntuotantoa. Oona on tekemässä livetutoriaalia, kun netti katkeaa. Hän yrittää löytää toimivaa yhteyttä kaikkialta, kunnes mieleen tulee... Keksikahvila.
Juusto ihailee yli kaiken juontaja ja somepersoona Unna Päiväunta, ja yrittää muuttua idolinsa kaltaiseksi tekemällä kaiken, mitä Unna on somekanavissaan kertonut tehneensä.
Robin Huppupää. Etsivä Roihu ryhmineen sietää huppupäistä Robin-koiraa, joka varastaa ruokaa ja jakaa sitä katujen eläimille. Tilanne muuttuu, kun Robin lähettää uhkauksen kuningattarelle.
Hannu Karpo loi vuosikymmeniä kestäneen toimittajauran aikana mediatempauksillaan maineen ja ilmiön, jolle ei löydy vertaistaan. Nyt on aika katsoa taaksepäin, kuinka Hannu näkee elämäntyönsä nyt. Kuvailutulkattu. (U)
Koko perheen elokuva suomalaisesta metsästä, sen värikkäästä ja monimuotoisesta elämästä, sitä asuttavista eläimistä ja satojen vuosien ikäisistä puista. O: Ville Suhonen, Kim Saarniluoto, 2012. (U)
Elokuva runnovasta tyylistään tunnetun juoksijan menestyksestä mm. Helsingin olympiakisoissa, avioliitosta keihäänheittäjä Danan kanssa ja kahnauksista painostavan valtiovallan kanssa. O: David Ondricek (Tshekki 2021)
7/10. Intergalaktiset valtasuhteet. Hahmotellaan minuutta, ylireagoidaan sekä huomataan, minkälaista on olla ainoa sinkkunainen häävieraiden joukossa. (U)
Rap- ja r&b-artisti Ettan keikka Lost In Music -festivaalilta Tampereelta. "Ämmäksi" itsensä nimennyt laulaja on yksi striimatuimmista nuorista artisteista, ja hän on noussut kovaan keikkasuosioon yhtyeensä kanssa.