Kausi 1, 10/21. Anteeksiantamisen aika. Lorelaita ei kutsuta isänsä joulupirskeisiin, joiden aikana Richard saa kohtauksen ja joutuu sairaalaan. Rory ja Lorelai yrittävät purkaa väärinkäsitysten verkkoa.
Kausi 1, 11/21. Vanhempainilta. Lorelain ja Roryn opettajan suhde käy entistä kiihkeämmäksi, ja kohta siitä tietää koko koulu. Roryn vuoksi Lorelai haluaa päättää suhteen.
Kausi 1, 12/21. Rakkaus virittää verkkojaan. Rory ja Lane lähtevät tuplatreffeille, mutta joutuvat kertomaan äideilleen hieman muunneltua totuutta. Lorelai päätyy treffeillään outoon seuraan ja turvapaikka löytyy Luken tiskin äärestä.
Kausi 1, 13/21. Konsertin jälkeen. Lorelaista tulee oikea sankariäiti Roryn luokkatovereiden silmissä. Myyjäispöytien ääressä vietetään nostalgisia hetkiä.
Kausi 1, 14/21. Kotiruoan romantiikkaa. Rory yllättää Deanin itse valmistamallaan päivällisellä. Luke päättää maalata ruokalansa, mutta ensiksi on löydettävä Lorelain hukkaama kananpoikanen.
Kausi 1, 16/21. Rakkaus harhateillä. Lorelain äiti järjestää tyttärelleen treffit, mutta siitä ei hyvä seuraa. Miksi Max ei soita ja miksi juuri tänään Luken entinen tyttöystävä saapuu kaupunkiin?
Kausi 1, 17/21. Lohduttava olkapää. Yhdellä jos toisellakin Stars Hollowin väestä on sydänsuruja. Jätettyään Deanin Rory päättää keskittyä opintoihin, mutta kohtalo päättää toisin.
Kausi 1, 18/21. Ensimmäinen Lorelai. Roryn isoisän äidin yllättävä visiitti Lontoosta saa koko Gilmoren naisväen kuohuksiin. Rory puuhaa Parisille treffit Tristinin kanssa ja kaikki on hyvin, vai onko?
Kausi 1, 19/21. Emilyn hyvät aikeet. Emily tulee tunnontuskiin nähdessään ne vaatimattomat olot, joissa Rory joutui pikkutyttönä varttumaan. Lorelai ja Sookie pohtivat oman yrityksen perustamista.
Kausi 1, 21/21. Rakkauden nuolet satuttavat. Luke pakoilee Rachelia ja tulee remontoimaan Lorelain taloa. Lorelai kertoo Maxille, mitä romanttisen kosiomiehen tulee tietää ja Rory miettii keinoja saada Dean jälleen omakseen.
Kausi 2, 1/22. Kihlasormus. Lorelain ja Maxin kihlauksesta tulee hetkessä Stars Hollowin ykkösjuttu. Vain Lorelain vanhemmat eivät siitä tiedä. Deanin ilmaantuminen Roryn ja Lorelain mukana illalliselle saa Richardin syviin mietteisiin.
Kausi 2, 2/22. Vasaroita ja huntuja. Lorelai uppoutuu morsiuslehtien maailmaan ja aprikoi antaumuksellisesti häähuntunsa pituutta. Rory puolestaan keksii itselleen niin paljon tekemistä, että Dean tuntee jäävänsä ulkopuoliseksi.
Kausi 2, 3/22. Joko hääkellot soivat? Sookie järjestää Lorelaille hurjat polttarit. Lorelai saa päähänsä soittaa Christopherille, Roryn isälle, ja saa kuulla yllättävän seikan hääpäivästään.
Kausi 2, 4/22. Haaveita ja muisteluita. Lorelain purettua kihlauksensa hän päättää lähteä Roryn kanssa käymään Harvardin yliopistolla. Rory miettii, mitä tulevaisuus mahtaa tuoda tullessaan ja Lorelai pohtii omaa menneisyyttään.
Kausi 2, 5/22. Muutama sana kasvatuksesta. Jess, Luken 17-vuotias sisarenpoika muuttaa tämän luokse asumaan. Lorelai antaa Lukelle hyviä neuvoja kuinka toimia ongelmaisen teini-ikäisen kanssa.
Kausi 2, 6/22. Tanssiaiset. Kaikkien yllätykseksi Rory suostuu mukaan debytanttitanssiaisiin, jossa Christopherin on määrä esitellä tyttärensä seurapiireille. Uusi, vastuuntuntoinen Christopher saa Lorelainkin hämmentymään.
Kausi 2, 7/22. Oman tien kulkijoita. Rehtorin mielestä Roryn ja Lorelain tulisi aktiivisemmin osallistua koulun kerhotoimintaan. Lorelai järjestääkin muotishown, mutta Roryn pääsy naisopiskelijoiden yhdistykseen ei suju ongelmitta.
Kausi 2, 8/22. Mutkikkaat kuviot. Luken sukulaispojan kepposet koettelevat kaupunkilaisten sietokykyä. Lorelain ja Sookien yhteisen yrityksen tielle kasaantuu esteitä. Emily haluaa Roryn muotokuvan Richardin työhuoneeseen.
Kausi 2, 9/22. Suudelma näyttämöllä. Koulussa harjoitellaan Shakespearen näytelmää "Romeo ja Julia". Rory saa Julian osan, mutta kuka saa häntä näytelmässä suudella? Lorelai lähtee treffeille.