Pohjoismaisten hallitusten ministerit keskustelevat puolustuskysymyksistä suomalaisten, ruotsalaisten, norjalaisten ja tanskalaisten asiantuntijoiden ja kommentaattoreiden kanssa. Tanska tukee Ukrainaa asukaslukuun suhteutettuna eniten. Olisiko muidenkin Pohjoismaiden syytä kasvattaa tuen määrää, vai olemmeko jo käyttäneet sotaan liikaa rahaa? Pohjoismaisessa puolustuskeskustelussa kysytään myös, onko riippuvuutemme Yhdysvalloista kasvanut liian suureksi ja pitäisikö meillä olla suunnitelma sen varalta, että Yhdysvallat kääntää selkänsä Euroopalle. Etenkin Suomessa ja Norjassa on todettu aiempaa enemmän tihutöitä sekä disinformaatioon nojaavia vaikutusyrityksiä. Miten voimme parhaiten puolustautua hybridisodankäyntiä vastaan? Entä milloin on aika osoittaa päättäväisyyttä? Monikielistä keskustelua johtavat Fredrik Solvang (NRK), Clement Kjersgaard (DR), Katia Elliott (SVT) ja Bettina Sågbom (Yle).