VaihtoautotTietovisatReseptitSanakirjaHoroskooppiBlogitViihde
TV-ohjelmat tänään

Haulla ristiretket löytyy 42 aiemmin esitettyä tv-ohjelmaa.

Kaikki Omat kanavat Ilmaiset
Menneet ohjelmatTiivistetty

Ristiretket

su 01.09. klo 11.25 - 12.30 1h 5 minViasat History

Ristiretket
Kaksisataa vuotta pyhää sotaa tuli päätökseen - mutta ei Jerusalemin edustalla käydyssä taistelussa, vaan Ranskan kuninkaan epäonnistuneen kampanjan takia. Hänestä tehtiin myöhemmin pyhimys Egyptissä. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012. kausi 1 jakso 3

Ristiretket

su 01.09. klo 10.20 - 11.25 1h 5 minViasat History

Ristiretket
Heinäkuussa 1192 Rikhard Leijonamieli oli valmis hyökkäämään Jerusalemiin. Samalla Saladin valmisti joukkojaan hyökkäykseen. Tohtori Thomas Asbridge kurkistaa keskiajan jättien legendojen taakse. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012. kausi 1 jakso 2

Ristiretket

su 01.09. klo 09.20 - 10.20 60 minViasat History

Ristiretket
Ristiretkeläisten jalanjäljissä kuljetaan Ranskan pikkukaupungista pyhän maan mahtikaupunkeihin. Tohtori Thomas Asbridge kertoo taipaleesta ristiretkeläisten henkilökohtaisesta näkövinkkelistä. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012.

Ristiretket

ma 26.08. klo 15.40 - 16.40 60 minViasat History

Ristiretket
Kaksisataa vuotta pyhää sotaa tuli päätökseen - mutta ei Jerusalemin edustalla käydyssä taistelussa, vaan Ranskan kuninkaan epäonnistuneen kampanjan takia. Hänestä tehtiin myöhemmin pyhimys Egyptissä. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012. kausi 1 jakso 3

Ristiretket

ma 26.08. klo 04.50 - 05.40 50 minViasat History

Ristiretket
Kaksisataa vuotta pyhää sotaa tuli päätökseen - mutta ei Jerusalemin edustalla käydyssä taistelussa, vaan Ranskan kuninkaan epäonnistuneen kampanjan takia. Hänestä tehtiin myöhemmin pyhimys Egyptissä. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012. kausi 1 jakso 3

RistiretketU

la 24.08. klo 04.45 - 05.35 50 minViasat History

Ristiretket
Kaksisataa vuotta pyhää sotaa tuli päätökseen - mutta ei Jerusalemin edustalla käydyssä taistelussa, vaan Ranskan kuninkaan epäonnistuneen kampanjan takia. Hänestä tehtiin myöhemmin pyhimys Egyptissä. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012. kausi 1 jakso 3

Ristiretket

pe 23.08. klo 23.00 - 00.00 60 minViasat History

Ristiretket
Kaksisataa vuotta pyhää sotaa tuli päätökseen - mutta ei Jerusalemin edustalla käydyssä taistelussa, vaan Ranskan kuninkaan epäonnistuneen kampanjan takia. Hänestä tehtiin myöhemmin pyhimys Egyptissä. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012. kausi 1 jakso 3

Ristiretket

ma 19.08. klo 16.00 - 16.55 55 minViasat History

Ristiretket
Heinäkuussa 1192 Rikhard Leijonamieli oli valmis hyökkäämään Jerusalemiin. Samalla Saladin valmisti joukkojaan hyökkäykseen. Tohtori Thomas Asbridge kurkistaa keskiajan jättien legendojen taakse. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012. kausi 1 jakso 2

Ristiretket

ma 19.08. klo 05.00 - 05.50 50 minViasat History

Ristiretket
Heinäkuussa 1192 Rikhard Leijonamieli oli valmis hyökkäämään Jerusalemiin. Samalla Saladin valmisti joukkojaan hyökkäykseen. Tohtori Thomas Asbridge kurkistaa keskiajan jättien legendojen taakse. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012. kausi 1 jakso 2

RistiretketU

la 17.08. klo 04.45 - 05.30 45 minViasat History

Ristiretket
Heinäkuussa 1192 Rikhard Leijonamieli oli valmis hyökkäämään Jerusalemiin. Samalla Saladin valmisti joukkojaan hyökkäykseen. Tohtori Thomas Asbridge kurkistaa keskiajan jättien legendojen taakse. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012. kausi 1 jakso 2

Ristiretket

pe 16.08. klo 23.00 - 00.00 60 minViasat History

Ristiretket
Heinäkuussa 1192 Rikhard Leijonamieli oli valmis hyökkäämään Jerusalemiin. Samalla Saladin valmisti joukkojaan hyökkäykseen. Tohtori Thomas Asbridge kurkistaa keskiajan jättien legendojen taakse. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012. kausi 1 jakso 2

Ristiretket

ma 12.08. klo 15.55 - 16.55 60 minViasat History

Ristiretket
Ristiretkeläisten jalanjäljissä kuljetaan Ranskan pikkukaupungista pyhän maan mahtikaupunkeihin. Tohtori Thomas Asbridge kertoo taipaleesta ristiretkeläisten henkilökohtaisesta näkövinkkelistä. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012.

Ristiretket

ma 12.08. klo 05.00 - 05.50 50 minViasat History

Ristiretket
Ristiretkeläisten jalanjäljissä kuljetaan Ranskan pikkukaupungista pyhän maan mahtikaupunkeihin. Tohtori Thomas Asbridge kertoo taipaleesta ristiretkeläisten henkilökohtaisesta näkövinkkelistä. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012.

RistiretketU

la 10.08. klo 04.40 - 05.30 50 minViasat History

Ristiretket
Ristiretkeläisten jalanjäljissä kuljetaan Ranskan pikkukaupungista pyhän maan mahtikaupunkeihin. Tohtori Thomas Asbridge kertoo taipaleesta ristiretkeläisten henkilökohtaisesta näkövinkkelistä. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012.

Ristiretket

pe 09.08. klo 22.55 - 00.00 1h 5 minViasat History

Ristiretket
Ristiretkeläisten jalanjäljissä kuljetaan Ranskan pikkukaupungista pyhän maan mahtikaupunkeihin. Tohtori Thomas Asbridge kertoo taipaleesta ristiretkeläisten henkilökohtaisesta näkövinkkelistä. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012.

RistiretketU

ma 03.06. klo 13.35 - 14.35 60 minViasat History

Ristiretket
Kaksisataa vuotta pyhää sotaa tuli päätökseen - mutta ei Jerusalemin edustalla käydyssä taistelussa, vaan Ranskan kuninkaan epäonnistuneen kampanjan takia. Hänestä tehtiin myöhemmin pyhimys Egyptissä. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012. kausi 1 jakso 3

Ristiretket

su 02.06. klo 17.40 - 18.50 1h 10 minViasat History

Ristiretket
Kaksisataa vuotta pyhää sotaa tuli päätökseen - mutta ei Jerusalemin edustalla käydyssä taistelussa, vaan Ranskan kuninkaan epäonnistuneen kampanjan takia. Hänestä tehtiin myöhemmin pyhimys Egyptissä. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012. kausi 1 jakso 3

Ristiretket

su 02.06. klo 16.40 - 17.40 60 minViasat History

Ristiretket
Heinäkuussa 1192 Rikhard Leijonamieli oli valmis hyökkäämään Jerusalemiin. Samalla Saladin valmisti joukkojaan hyökkäykseen. Tohtori Thomas Asbridge kurkistaa keskiajan jättien legendojen taakse. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012. kausi 1 jakso 2

Ristiretket

su 02.06. klo 15.40 - 16.40 60 minViasat History

Ristiretket
Ristiretkeläisten jalanjäljissä kuljetaan Ranskan pikkukaupungista pyhän maan mahtikaupunkeihin. Tohtori Thomas Asbridge kertoo taipaleesta ristiretkeläisten henkilökohtaisesta näkövinkkelistä. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012.

Ristiretket

su 24.12.2023 15.50 - 16.50 60 minViasat History

Ristiretket
Kaksisataa vuotta pyhää sotaa tuli päätökseen - mutta ei Jerusalemin edustalla käydyssä taistelussa, vaan Ranskan kuninkaan epäonnistuneen kampanjan takia. Hänestä tehtiin myöhemmin pyhimys Egyptissä. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012. kausi 1 jakso 3

RistiretketU

su 24.12.2023 14.40 - 15.50 1h 10 minViasat History

Ristiretket
Heinäkuussa 1192 Rikhard Leijonamieli oli valmis hyökkäämään Jerusalemiin. Samalla Saladin valmisti joukkojaan hyökkäykseen. Tohtori Thomas Asbridge kurkistaa keskiajan jättien legendojen taakse. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012. kausi 1 jakso 2

Ristiretket

su 24.12.2023 13.40 - 14.40 60 minViasat History

Ristiretket
Ristiretkeläisten jalanjäljissä kuljetaan Ranskan pikkukaupungista pyhän maan mahtikaupunkeihin. Tohtori Thomas Asbridge kertoo taipaleesta ristiretkeläisten henkilökohtaisesta näkövinkkelistä. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012.

RistiretketU

la 23.12.2023 05.00 - 05.50 50 minViasat History

Ristiretket
Kaksisataa vuotta pyhää sotaa tuli päätökseen - mutta ei Jerusalemin edustalla käydyssä taistelussa, vaan Ranskan kuninkaan epäonnistuneen kampanjan takia. Hänestä tehtiin myöhemmin pyhimys Egyptissä. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012. kausi 1 jakso 3

Ristiretket

pe 22.12.2023 23.00 - 00.00 60 minViasat History

Ristiretket
Kaksisataa vuotta pyhää sotaa tuli päätökseen - mutta ei Jerusalemin edustalla käydyssä taistelussa, vaan Ranskan kuninkaan epäonnistuneen kampanjan takia. Hänestä tehtiin myöhemmin pyhimys Egyptissä. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012. kausi 1 jakso 3

Ristiretket

ma 18.12.2023 13.25 - 14.30 1h 5 minViasat History

Ristiretket
Heinäkuussa 1192 Rikhard Leijonamieli oli valmis hyökkäämään Jerusalemiin. Samalla Saladin valmisti joukkojaan hyökkäykseen. Tohtori Thomas Asbridge kurkistaa keskiajan jättien legendojen taakse. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012. kausi 1 jakso 2

Ristiretket

la 16.12.2023 04.50 - 05.40 50 minViasat History

Ristiretket
Heinäkuussa 1192 Rikhard Leijonamieli oli valmis hyökkäämään Jerusalemiin. Samalla Saladin valmisti joukkojaan hyökkäykseen. Tohtori Thomas Asbridge kurkistaa keskiajan jättien legendojen taakse. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012. kausi 1 jakso 2

RistiretketU

pe 15.12.2023 23.00 - 00.00 60 minViasat History

Ristiretket
Heinäkuussa 1192 Rikhard Leijonamieli oli valmis hyökkäämään Jerusalemiin. Samalla Saladin valmisti joukkojaan hyökkäykseen. Tohtori Thomas Asbridge kurkistaa keskiajan jättien legendojen taakse. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012. kausi 1 jakso 2

Ristiretket

ma 11.12.2023 13.30 - 14.35 1h 5 minViasat History

Ristiretket
Ristiretkeläisten jalanjäljissä kuljetaan Ranskan pikkukaupungista pyhän maan mahtikaupunkeihin. Tohtori Thomas Asbridge kertoo taipaleesta ristiretkeläisten henkilökohtaisesta näkövinkkelistä. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012.

Ristiretket

su 10.12.2023 14.35 - 15.35 60 minViasat History

Ristiretket
Kaksisataa vuotta pyhää sotaa tuli päätökseen - mutta ei Jerusalemin edustalla käydyssä taistelussa, vaan Ranskan kuninkaan epäonnistuneen kampanjan takia. Hänestä tehtiin myöhemmin pyhimys Egyptissä. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012. kausi 1 jakso 3

Ristiretket

su 10.12.2023 13.35 - 14.35 60 minViasat History

Ristiretket
Heinäkuussa 1192 Rikhard Leijonamieli oli valmis hyökkäämään Jerusalemiin. Samalla Saladin valmisti joukkojaan hyökkäykseen. Tohtori Thomas Asbridge kurkistaa keskiajan jättien legendojen taakse. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012. kausi 1 jakso 2

Ristiretket

su 10.12.2023 12.35 - 13.35 60 minViasat History

Ristiretket
Ristiretkeläisten jalanjäljissä kuljetaan Ranskan pikkukaupungista pyhän maan mahtikaupunkeihin. Tohtori Thomas Asbridge kertoo taipaleesta ristiretkeläisten henkilökohtaisesta näkövinkkelistä. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012.

RistiretketU

la 09.12.2023 04.45 - 05.35 50 minViasat History

Ristiretket
Ristiretkeläisten jalanjäljissä kuljetaan Ranskan pikkukaupungista pyhän maan mahtikaupunkeihin. Tohtori Thomas Asbridge kertoo taipaleesta ristiretkeläisten henkilökohtaisesta näkövinkkelistä. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012.

Ristiretket

pe 08.12.2023 23.00 - 00.00 60 minViasat History

Ristiretket
Ristiretkeläisten jalanjäljissä kuljetaan Ranskan pikkukaupungista pyhän maan mahtikaupunkeihin. Tohtori Thomas Asbridge kertoo taipaleesta ristiretkeläisten henkilökohtaisesta näkövinkkelistä. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012.

Ristiretket

ma 08.05.2023 15.05 - 16.05 60 minViasat History

Ristiretket
Kaksisataa vuotta pyhää sotaa tuli päätökseen - mutta ei Jerusalemin edustalla käydyssä taistelussa, vaan Ranskan kuninkaan epäonnistuneen kampanjan takia. Hänestä tehtiin myöhemmin pyhimys Egyptissä. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012. kausi 1 jakso 3

Ristiretket

ma 08.05.2023 14.05 - 15.05 60 minViasat History

Ristiretket
Heinäkuussa 1192 Rikhard Leijonamieli oli valmis hyökkäämään Jerusalemiin. Samalla Saladin valmisti joukkojaan hyökkäykseen. Tohtori Thomas Asbridge kurkistaa keskiajan jättien legendojen taakse. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012. kausi 1 jakso 2

Ristiretket

ma 08.05.2023 13.05 - 14.05 60 minViasat History

Ristiretket
Ristiretkeläisten jalanjäljissä kuljetaan Ranskan pikkukaupungista pyhän maan mahtikaupunkeihin. Tohtori Thomas Asbridge kertoo taipaleesta ristiretkeläisten henkilökohtaisesta näkövinkkelistä. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012.

RistiretketU

la 06.05.2023 05.30 - 06.20 50 minViasat History

Ristiretket
Kaksisataa vuotta pyhää sotaa tuli päätökseen - mutta ei Jerusalemin edustalla käydyssä taistelussa, vaan Ranskan kuninkaan epäonnistuneen kampanjan takia. Hänestä tehtiin myöhemmin pyhimys Egyptissä. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012. kausi 1 jakso 3

RistiretketU

la 06.05.2023 04.40 - 05.30 50 minViasat History

Ristiretket
Heinäkuussa 1192 Rikhard Leijonamieli oli valmis hyökkäämään Jerusalemiin. Samalla Saladin valmisti joukkojaan hyökkäykseen. Tohtori Thomas Asbridge kurkistaa keskiajan jättien legendojen taakse. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012. kausi 1 jakso 2

RistiretketU

la 06.05.2023 03.50 - 04.40 50 minViasat History

Ristiretket
Ristiretkeläisten jalanjäljissä kuljetaan Ranskan pikkukaupungista pyhän maan mahtikaupunkeihin. Tohtori Thomas Asbridge kertoo taipaleesta ristiretkeläisten henkilökohtaisesta näkövinkkelistä. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012.

Ristiretket

la 06.05.2023 00.00 - 01.00 60 minViasat History

Ristiretket
Kaksisataa vuotta pyhää sotaa tuli päätökseen - mutta ei Jerusalemin edustalla käydyssä taistelussa, vaan Ranskan kuninkaan epäonnistuneen kampanjan takia. Hänestä tehtiin myöhemmin pyhimys Egyptissä. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012. kausi 1 jakso 3

Ristiretket

pe 05.05.2023 23.00 - 00.00 60 minViasat History

Ristiretket
Heinäkuussa 1192 Rikhard Leijonamieli oli valmis hyökkäämään Jerusalemiin. Samalla Saladin valmisti joukkojaan hyökkäykseen. Tohtori Thomas Asbridge kurkistaa keskiajan jättien legendojen taakse. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012. kausi 1 jakso 2

Ristiretket

pe 05.05.2023 22.00 - 23.00 60 minViasat History

Ristiretket
Ristiretkeläisten jalanjäljissä kuljetaan Ranskan pikkukaupungista pyhän maan mahtikaupunkeihin. Tohtori Thomas Asbridge kertoo taipaleesta ristiretkeläisten henkilökohtaisesta näkövinkkelistä. Ristiretkien oli tarkoitus olla uskonsotia, joilla lopetettaisiin kaikki muut sodat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kahdeksansadan vuoden takaisia tapahtumia tarkastellaan nyt uudessa valossa. Britannia, dokumenttisarja, 2012.
Takaisin TV-oppaan etusivulle
Näytä kaikki kanavat

Suomen monipuolisin TV-opas.

Telsu Facebookissa

Pinnalla juuri nyt: Poliisikoira Rex, Tanssii Tähtien Kanssa, Las Pelotaris - Unelmien areenalla, Selviytyjät Suomi, Kauniit ja rohkeat, Suomen huutokauppakeisari, Australian rajalla, Miehen puolikkaat, Amazing Race Suomi, La Promesa - Salaisuuksien kartano

Ota yhteyttä Käyttövinkkejä Käyttöehdot Tietosuoja Evästeasetukset
Telsu.fi tv-ohjelmat © Mindmax Oy 2010-2020 Cloudcity