Tuomon salaisuus. Tuomo piileskelee autotallissa, koska hänelle on sattunut jotain aivan kamalaa. / Kirppu apinoi. Kirppu haluaa imitoida Marko-apinaa. Martta on huolissaan leikkikaverinsa muutoksesta.
Vaikea valinta. Mauno ja äiti ovat lähdössä mummin luo, mutta Mauno ei millään osaa päättää, mitkä kengät hän pukisi jalkaan. Hän ei halua, että muille kengille tulee paha mieli.
Askel kerrallaan. Eräs putti on muuttanut taloon korkean vuoren huipulle. Ylös kiipeäminen vie rutkasti voimia. Tipotiimi yrittää selvittää, kuinka kiipeäminen sujuisi vaivattomammin.
Toipilaana. Joni loukkaa nilkkansa, joka paikataan kipsillä. Nyt Dinoremmin hurjapää joutuu pysymään paikoillaan ja antamaan muiden hoitaa farmin työt. Se onkin helpommin sanottu kuin tehty.
Ella esittelee uudenlaisia kahvijuomia, joissa käytetään pohjana niin olutta kuin viiniäkin. Merenkurkku kohtaa Välimeren, kun Anders grillaa lahnaa, tuota jo lähes unohdettua kotimaista kalaa. yle.fi/stromso
Kausi 2, 4/10. Tilanahtaus ja vuotava katto. Norjalainen luontokuvaaja Jostein hoitaa vaimonsa kanssa maatilaa. Kuvausvieraat asuvat saman katon alla, ja katto vuotaa. Jostein yrittää etsiä ratkaisua tilanteeseen. T: NRK, 2021. (U)
Entinen norjalaisministeri Heidi Grande Røys esittelee kotikuntansa kauniita maisemia, korkeita huippuja ja upeita hiekkarantoja. Heidin mielimaisemassa ei näy yhtä ainoaa puuta.
Eläväinen Buenos Aires on tunnettu kauniista arkkitehtuurista ja lukuisista tangoklubeista. Judith Jones vierailee myös Mendozan viinialueella Andien juurella. (U)
2. tuotantokausi, osa 9/12. Kesä on kukkeimmillaan, ja nyt päästään maistamaan uusia perunoita. Frank tekee perinteisen heinäharavan. Miehen mielessä on vielä yksi unelma: viktoriaaninen kasvihuone. (U)
Kausi 1, 4/4. Erämaa. Viimeisellä etapilla Griff matkustaa Eteläisten Alppien kautta maan eteläisimpään kolkkaan, Invercargillin kaupunkiin. Matkan varrella on tarjolla runsaasti kuvauksellisia kohteita Milford Soundissa, Queenstownissa ja Wanakassa. (U)
Kausi 3, osa 10/14: Ulkokylpynurkkaus ja kukkia. Sørenista on ihanaa makoilla ulkoammeessa ja katsella puutarhaansa. Ulkokylpynurkkaus kaipaa kuitenkin kohennusta. Søren panostaa hyllyihin, sermeihin ja kukkiin.
Kausi 1, 1/8. Voiko vitutukseen kuolla? Maavoimien kapteeni Teppo menettää kerralla terveyden, vaimon ja uran ja joutuu kuntoutukseen Helsinkiin. Koko elämä on opeteltava alusta vieraassa ympäristössä. (U)
Osa 2/3. Tanskalaissarjassa seurataan psyykkisen tuen avustajakoiria. René saa vihdoin oman avustajakoiran. Ellen uskaltaa koiran ansiosta haaveilla opiskelijaesitykseen osallistumisesta. Livian elämään astuu Karla-koira. (U)
33/40. Salli-tamma on tullut kontrollikäynnille. Salli on saanut sameaan, juoksua puoltavaan silmäänsä kortisoniruiskeita kuukauden ajan. Isovillakoira Deckard saa mittatilaustyönä teetetyt kinnertuet. Eläinsairaalalla kliinisenä opettajana toimiva Anna Hielm-Björkman tutkii koirien hajuerottelukykyä. Koirat tunnistavat syöpäsairauksia näytteistä. (U)
Kausi 1, 1/6. Perth - Kalgoorlie. Matka alkaa Rottnestistä, joka on pieni saari lähellä Perthiä, Länsi-Australian pääkaupunkia. Matkan varrella Griff tapaa kaivostyöläisiä ja aboriginaalioppaan sekä antautuu uhkapelin pyörteisiin. Päätepiste on kullanetsijöiden suosima Kalgoorlie. (U)
Paavin urheat sotilaat. Sveitsiläiskaarti on yksi kuuluisimmista sotilasosastoista. Se on vartioinut paavia viisi vuosisataa. 6.5.1527 paavin henki pelastettiin ja vuosipäivänä kaartiin värvätään uusia alokkaita. (U)
Kausi 1, 2/8. Kunnon sotilas ei luovuta. Teppo ja Asko alkavat työllistyä. Teppo auttaa myös naapuriaan Saria ja päätyy sijaistamaan tätä ala-asteelle. Huoli oppilaasta vie suurempien pelkojen äärelle. (U).
2/3: Riippuvaiset rotat. Tutkimuslaboratorioissa osa rotista on valmiita sietämään pienen sähköiskun saadakseen kulauksen alkoholia. Ymmärrämme nyt yhä paremmin, miksi jotkut ihmiset - mutta eivät kaikki - tulevat alkoholista riippuvaisiksi. Tutkijat kehittävät myös uusia ja älykkäämpiä tapoja torjua riippuvuutta. Eräänlaisesta aivostimulaatiosta voi ehkä tulla keino mielihalujen torjumiseen.
8/10 Oma talo, osa 2. Tieto ja osaaminen oman talon rakentamiseen karttuu tutkimusmatkan edetessä. Tervo tietää, että runkoon on pantava ruutia luteiden varalle ja Halme muistaa listan peittävän sen, minkä mitta heittää.
Poikani ampuminen avasi silmät. Tanja Hietamiehen toiseksi vanhin lapsi, 24-vuotias Henu, ammuttiin kuoliaaksi helsinkiläisessä yksityisasunnossa. Tapahtuman myötä Tanjalle valkeni, että poika oli uinut syvemmissä vesissä kuin äiti oli olettanut.
Kausi 1, 1/5. Tästä ei tuu hevonvittuakaan. Ihastuminen laittoi Nooan hedelmöityshoidot tauolle, ja nyt hän aikoo yrittää uudelleen. Nooa stressaa hormonihoitoja sekä rahanmenoa yksityisellä klinikalla.
Kausi 1, 2/5. Voidaaks lupaa ettei erota? Nooan säästöt hupenevat ja vaihtoehdot käyvät vähiin. Teinivuosien itsetuhoiset ajatukset ovat palanneet. Mikko pohtii omaa jaksamistaan. Edessä on ensimmäinen alkionsiirto.
Nuori voimistelijatyttö löytää oudon linnunmunan, josta kuoriutuu jotain järkyttävää. Draamaa ja kauhua yhdistävä tarina äidin ja tyttären suhteesta ja täydellisyyden tavoittelusta. O: Hanna Bergholm (Suomi 2021) Kuvailutulkattu. (U)