SanakirjaViihdeTietovisatVaihtoautotReseptitHoroskooppiBlogit
TV-ohjelmat tänään

Kanavan V film premiere ohjelmatiedot perjantaina 7.6.2024

Näytä tiivistettynä

Dreamin' WildU

pe 07.06. klo 04.00 - 05.51 1h 51 minV film premiere

70-luvun lopulla Yhdysvaltojen koillisosassa teini-ikäiset veljekset Donnie ja Joe Emerson haaveilevat levyn nauhoittamisesta. Perheensä tuella he onnistuvat tekemään kokonaisen albumin, mutta ilman levy-yhtiön tukea se vaipuu nopeasti unholaan. Yli 30 vuotta myöhemmin musiikkikriitikot ympäri maailman nimittävät albumia unohdetuksi klassikoksi, ja duon ura pääsee vihdoin oikeasti alkuun. Dreamin' Wild on tositarina rakkaudesta, hyvityksestä ja siitä, että täytyy unelmoida suuresti eikä koskaan saa lakata toivomasta. Elokuvan on ohjannut Bill Pohlad (Love & Mercy), ja pääosissa nähdään Casey Affleck ja Zooey Deschanel. Amerikkalainen draama vuodelta 2022.

Camp Hideout

pe 07.06. klo 06.00 - 07.35 1h 35 minV film premiere

Kun ilkikurinen Noah joutuu hankaluuksiin kahden pahiksen kanssa varastettuaan vahingoissa näiden omaisuutta, hän pakenee kesäleirille. Eipä hän arvaakaan, että leirin vetäjänä on pahamaineinen Falco (Christopher Lloyd) ja tämän Lazarus-koira. Kumpikin halveksii teknologiaa, ja heillä on lyhyt pinna lasten touhujen suhteen. Onneksi mukavat ja optimistiset ohjaajat, kuten Jake (Corbin Bleu), ovat Noahille apuna ja piristyksenä. Vaikka Noah on saapuessaan erittäin pessimistinen, hän alkaa pian pehmetä ja ystävystyä muiden leiriläisten kanssa. Hän oppii arvokkaita asioita rehellisyydestä, uskosta ja ystävyydestä, mistä on paljon apua, kun pahikset saapuvat etsimään häntä ja kadonnutta omaisuuttaan. Leiriläiset siirtyvät kimpassa metsän hupitaloon metsään aseenaan yhtä ja toista, kuten skeittilautoja, köysiratoja järven yllä sekä mehiläisillä täytettyjä vajoja. Lopuksi Falcokin ryhtyy auttamaan nuoria, jotka saavat tärkeän opetuksen yhteistyön voimasta. Amerikkalainen komedia vuodelta 2023.

Big George ForemanU

pe 07.06. klo 08.00 - 10.03 2h 3 minV film premiere

Big George Foreman
Entisen ja tulevan raskaansarjan maailmanmestarin ihmeellinen tarina perustuu huomattavaan tositarinaan yhdestä kaikkien aikojen merkittävimmistä paluista ja toisten mahdollisuuksien mullistavasta voimasta. Köyhän lapsuuden kokenut Foreman kanavoi vihansa tavoitteeseen olympiakultamitalista ja raskaansarjan maailmanmestaruudesta. Seuraa kuolemanrajakokemus, joka johtaa hänet nyrkkeilykehästä saarnatuoliin. Mutta kun hän näkee yhteisönsä taistelevan hengellisesti ja taloudellisesti, Foreman palaa kehään ja tekee historiaa ottamalla uudelleen tittelinsä historian vanhimpana ja epätodennäköisimpänä nyrkkeilyn raskaansrajan maailmanmestarina. Elokuvan on ohjannut arvostettu elokuvantekijä George Tillman Jr. ja se perustuu Dan Gordonin, Frank Baldwinin ja George Tillman Jr.:n kirjoittamaan tarinaan. Käsikirjoittajat ovat Baldwin ja Tillman, ja rooleissa nähdään Khris Davis (Judas and the Black Messiah) Foremanina sekä Oscar-voittaja Forest Whitaker (paras näyttelijä, Last King of Scotland, 2006) Foremanin valmentajana ja mentorina Doc Broadusina. Amerikkalainen draama vuodelta 2023.

AllelujahU

pe 07.06. klo 10.10 - 11.44 1h 34 minV film premiere

Kun suuret leikkaukset uhkaavat pientä sairaalaa Yorkshiressä, kyläyhteisö päättää puhaltaa yhteen hiileen. Paikalle kutsutaan uutistiimi seuraamaan valmisteluja, kun sairaalan kokeneimman hoitajan kunniaksi pidetään konsertti. Mikä voisi mennä pieleen? Allelujah on lämmin, humoristinen ja syvästi koskettava elokuva ja kunnianosoitus kaikille hoiva-alalla työskenteleville. Brittiläinen draama vuodelta 2022.

Kätyrit: Grun tarinaU

pe 07.06. klo 12.00 - 13.23 1h 23 minV film premiere

Kätyrit: Grun tarina
Gru kasvaa lähiössä 1970-luvun puolivälissä, sulkia tukassaan ja leveälahkeiset farkut jalassaan. Gru fanittaa superpahisten ryhmää, joita kutsutaan nimellä "Kätyrit". Hän laatii suunnitelman, joka varmistaa hänelle jäsenyyden ryhmässä olemalla tarpeeksi paha. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2022.

Bank of Dave

pe 07.06. klo 14.00 - 15.42 1h 42 minV film premiere

Elämäkerrallinen komedia kertoo Dave Fishwickin tarinan. Työväenluokasta miljonääriksi ponnistanut Dave Burnleysta perustaa pankin auttaakseen yhteisöään. Brittiläinen komedia vuodelta 2023.

How to Blow Up a Pipeline

pe 07.06. klo 16.00 - 17.39 1h 39 minV film premiere

Ryhmä ympäristönsuojelijoita päättää tehdä kaikkensa varmistaakseen, että heidän äänensä tulee kuulluksi. He lähtevät vaaralliselle matkalle Teksasin autiomaan halki, ja heillä on vain yksi tavoite: räjäyttää öljyputki. Amerikkalainen trilleri vuodelta 2022.

Gran Turismo

pe 07.06. klo 18.00 - 20.08 2h 8 minV film premiere

Gran Turismo perustuu uskomattomaan tositarinaan joukosta epätodennäköisiä altavastaajia – kipuileva työväenluokkainen tietokonepelaaja (Archie Madekwe), epäonnistunut entinen rallikuski (David Harbour) ja idealistinen moottoriurheilupomo (Orlando Bloom). Yhdessä he riskeeraavat kaiken maailman elitistisimmässä urheilulajissa. Gran Turismo on innostava, jännittävä ja toiminnantäyteinen tarina, joka todistaa, ettei mikään ole mahdotonta, kun sisäistä paloa on kylliksi. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2023.

Camp HideoutU

pe 07.06. klo 20.10 - 21.45 1h 35 minV film premiere

Kun ilkikurinen Noah joutuu hankaluuksiin kahden pahiksen kanssa varastettuaan vahingoissa näiden omaisuutta, hän pakenee kesäleirille. Eipä hän arvaakaan, että leirin vetäjänä on pahamaineinen Falco (Christopher Lloyd) ja tämän Lazarus-koira. Kumpikin halveksii teknologiaa, ja heillä on lyhyt pinna lasten touhujen suhteen. Onneksi mukavat ja optimistiset ohjaajat, kuten Jake (Corbin Bleu), ovat Noahille apuna ja piristyksenä. Vaikka Noah on saapuessaan erittäin pessimistinen, hän alkaa pian pehmetä ja ystävystyä muiden leiriläisten kanssa. Hän oppii arvokkaita asioita rehellisyydestä, uskosta ja ystävyydestä, mistä on paljon apua, kun pahikset saapuvat etsimään häntä ja kadonnutta omaisuuttaan. Leiriläiset siirtyvät kimpassa metsän hupitaloon metsään aseenaan yhtä ja toista, kuten skeittilautoja, köysiratoja järven yllä sekä mehiläisillä täytettyjä vajoja. Lopuksi Falcokin ryhtyy auttamaan nuoria, jotka saavat tärkeän opetuksen yhteistyön voimasta. Amerikkalainen komedia vuodelta 2023.

Beast

pe 07.06. klo 22.00 - 23.33 1h 33 minV film premiere

Isä ja hänen kaksi teini-ikäistä tytärtään joutuvat valtavan leijonan jahtaamiksi. Se haluaa todistaa, että savannilla vain yksi on ruokaketjun huipulla. Amerikkalainen trilleri vuodelta 2022.

Master GardenerU

la 08.06. klo 00.00 - 01.46 1h 46 minV film premiere

Narvel Roth on Gracewoodin puutarhan huolellinen puutarhuri. Hän on yhtä omistautunut kauniin ja historiallisen kartanon hoitamiselle kuin työnantajansa, rikkaan leskirouva Haverhillin mielistelylle. Kun rouva Haverhill vaatii, että Narvel ottaa harjoitteluun omapäisen ja ongelmallisen sukulaistytön Mayan, Narvelin spartalaisen elämän valtaa kaaos. Amerikkalainen trilleri vuodelta 2022.

Expendables 4

la 08.06. klo 02.00 - 03.38 1h 38 minV film premiere

Palkkasotilaiden parhaimmistoa edustavat Jason Statham, Dolph Lundgren, Randy Couture ja Sylvester Stallone yhdistävät voimansa ensimmäistä kertaa Curtis ”50 Cent” Jacksonin, Megan Foxin, Tony Jaan, Iko Iwaisin, Jacob Scipion, Levy Tranin ja Andy Garcian kanssa. The Expendables on aseistettu kaikin mahdollisin keinoin ja taistelutaidoin, kun tämä maailman viimeinen puolustuslinja kutsutaan tulitaistoon. Ryhmän tulokkaat antavat tuoreella ammattitaidollaan ”uudelle verelle” kuitenkin täysin uuden merkityksen. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2023.
Takaisin TV-oppaan etusivulle
Näytä kaikki kanavat

Suomen nopein TV-opas.

Telsu Facebookissa

Pinnalla juuri nyt: Erikoisryhmä Hampuri, Lolita Lobosco, Selviytyjät Suomi, Elämäni Biisi, Rillit huurussa, Ivalo, Sumutus, Salatut elämät, Sukuni salat, Las Pelotaris - Unelmien areenalla

Ota yhteyttä Käyttövinkkejä Käyttöehdot Tietosuoja Evästeasetukset
Telsu.fi tv-ohjelmat © Mindmax Oy 2010-2020 Cloudcity